Agrios

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Agrios oli kreikkalaisessa mytologiassa Porthaonin, Kalydonin kuninkaan, poika ja Oineuksen veli.

Hänen vaiheistaan on olemassa kaksi erilaista versiota.

Hyginuksen versio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oineuksen menetettyä lapsensa Kalydonin metsästyksen tapahtumien seurauksena, Agrios näki veljensä heikkouden ja ajoi tämän pois valtakunnastaan hallitakseen sitä itse. Kun Diomedes, Tydeuksen ja Deipylen poika, kuuli Troijan kukistumisen jälkeen isoisänsä ahdingosta hän saapui Aitoliaan Stheneloksen, Kapaneuksen pojan kanssa ja taisteli Agrioksen pojan Lykopeuksen kanssa ja tappoi tämän. Tämän jälkeen hän karkotti Agrioksen maasta ja palautti Oineuksen takaisin valtaan. Agrios tappoi myöhemmin itsensä maanpakonsa aikana.[1]

Apollodoroksen ja Pausaniaksen versio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Agrioksen pojat (Thersites, Onkhestos, Prothoos, Keleutor, Lykopeus, Melanippos), riistivät valtakunnan Oineukselta ja antoivat sen isälleen Agriokselle.[2] Lisäksi he vangitsivat ja kiduttivat Oineusta. Diomedes saapui maahan salaa Alkmaionin kanssa ja tappoi kaikki Agrioksen pojat Thersitestä ja Onkhestosta lukuun ottamatta, jotka olivat paenneet aiemmin Peloponnesokselle. Koska Oineus oli vanha, Diomedes antoi valtakunnan Andraimonille.[3]

  1. Hyginus: Fabulae clxxv (engl. käännös).
  2. Pausanias: Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 2.25.2 (engl. käännös).
  3. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 1.8.6 (engl. käännös).