Agglutinaatio (kielitiede)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Agglutinaatio on kielitieteellinen ilmiö, jossa sanoja muunnetaan säännönmukaisesti lisäämällä kantasanaan johtimia, päätteitä ja liitteitä. Suomen kieli on tässä merkityksessä agglutinatiivinen kieli, koska se luottaa sananmuodostuksessaan ja ääntämyksessäänkin perussanavarastoon, johon on yhdistettävissä monia kieliopillisia morfeemeja. (Vrt. "koti", josta voidaan johtaa jopa muoto "kotoutumistaminen".) Suomi on myös varsin tyypillinen agglutinoiva kieli siinä mielessä, että se kasaa liitteensä peruskäsitteen jälkeen ja suurimmaksi osaksi varsin säännöllisesti.

Kaikki agglutinatiiviset kielet eivät kuitenkaan toimi aivan samoin, vaan ne voivat myös käyttää pelkästään etuliitteitä, etuliitteitä sekä jälkiliitteitä tai joskus jopa sisäliitteitä. Lisäksi kaikilla tunnetuilla agglutinoivilla kielillä on myös joitakin fuusionaalisten tai fleksionaalisten kielten kuten latinan piirteitä, niin ettei erilaisten liitteiden liittämistapa ole täysin säännöllinen edes yleistasolla.

Historiallisesti tunnetuin esimerkki kielestä, joka käyttää yhtaikaa kaikkia näitä keinoja, lienee navajo, jota on tuon ominaisuutensa tähden käytetty jopa puhuttuna salakirjoitusjärjestelmänä [1] toisen maailmansodan aikana.

Kielihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kahden eri kielen yhtäläinen agglutinaatio ei tarkoita, että ne olisivat kielihistoriallisesti sidoksissa toisiinsa.

Maailman kielten joukossa agglutinatiiviset kielet ovat melko yleisiä, ja niitä esiintyy varsin monissa kielikunnissa. Kielihistoriallinen kehitys niin agglutinoivaa kieltä kohti kuin eroon siitä tuntuu olevan säännöllistä sekä riippumatonta kielikuntien sisällä.

Tavallinen kielikierto tuntuu joka tapauksessa johtavan agglutinaatiosta joko isoloivaan kielenkäyttöön kuten kiinassa ja englannissa, säilyttäviin kieliin kuten (itämeren)suomeemme, koreaan sekä japaniin, kuten myös erittäin monimutkaisiin kieliin kuten amerikan alkuasukkaiden kieliin, osin mukaan lukien inuitikielet. Tuo kielikierto tekee jossain määrin vaikeaksi tulkita kielihistoriaa varsinkin agglutinatiivisten kielten kohdalla.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. David Kahn: The Codebreakers – The Story of Secret Writing, s. 550-551. New York, United States of America: Scribner, 1967, 1996. ISBN 0-684-83130-9. en

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]