Aarno Kellberg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aarno Antero Kellberg (2. helmikuuta 1932 Iisalmen maalaiskunta12. helmikuuta 2015 Iisalmi) oli suomalainen opettaja ja kirjailija.

Kellbergin vanhemmat olivat kauppias Eino Antero Kellberg ja kauppias Liisa Kettunen. Hän kävi Iisalmen yhteislyseota 1945-1948, valmistui yläkansakoulunopettajaksi Kajaanin seminaarista 1955 ja kävi nuoriso-ohjaajakurssin 1957. Kellberg oli kansakoulunopettajana Iisalmessa 1955-1956 ja Ruotsinpyhtäällä 1956-1975. Hän toimi tilapäisenä kouluhallituksen ylitarkastajana 1975 ja peruskoulunopettajana Iisalmessa 1977-1991. Hän on ollut myös aluekouluttajana Uudenmaan läänissä, lääninkouluttajana Uudenmaan ja Kuopion lääneissä sekä läänintaiteilijana Kuopion läänissä. Kellberg sai kotiseutuneuvoksen arvonimen 2006.

Kellberg on tehnyt useita käsikirjoituksia radiolle ja televisiolle. Hänen kirjoituksiaan on ilmestynyt myös lehdissä, antologioissa ja kokoomateoksissa.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Viimeiset leikit, nuortenromaani. WSOY 1964
  • Pojat salolla : eräkertomus, kuvat Y. Könni Valistus, Helsinki 1965
  • Koljonvirran sissit, nuortenromaani. WSOY 1966
  • Kansalaistaidon lukemisto 1-4, tekijät Aarno Kellberg ja Esko Korpijärvi. Otava 1968-1969
  • Kansalaistaidon työkirja 1-4, tekijät Aarno Kellberg ja Esko Korpijärvi. Otava, 1968-1969
  • Meidän sakki, radiokuunnelma. 1969
  • Nelonen, nuortenromaani. WSOY 1970
  • Syntipukki, radiokuunnelma. 1970
  • Leikitään kotia, radiokuunnelma. 1970
  • Pelko, radiokuunnelma. 1970
  • En huoli tuota, radiokuunnelma. 1971
  • Kiri kiri, radiokuunnelma. 1971
  • Perheet ovat erilaisia, radiokuunnelma. 1971
  • Paras olla kokeilematta : huumausaineasiain työkirja, tekijät Aarno Kellberg ja Esko Korpijärvi; kuvat Anita Saurama. Raittiuskasvatusliitto, Helsinki 1971
  • Parempi polttamatta – onnellisempi ottamatta : tupakka- ja alkoholiasiain työkirja, tekijät Aarno Kellberg, Esko Korpijärvi; kuvat Anita Saurama. Raittiuskasvatusliitto, Helsinki 1971
  • Elämän totuutta etsi, käsikirjoitus. Yleisradio, TV2
  • Olen 12-vuotias, käsikirjoitus. Yleisradio, TV1 1972
  • Peruskoulun kuvaamataito : opettajan kirja 3-6, tekijät Aarno Kellberg, Esko Korpijärvi ja Erkki Matilainen. SOK Koulupalvelu, Helsinki 1973-1976
  • Peruskoulun kuvaamataito : oppilaan kirja 3-6, tekijät Aarno Kellberg, Esko Korpijärvi ja Erkki Matilainen. SOK Koulupalvelu, Helsinki 1973-1976
  • Petteri pitää pintansa, nuortenromaani. WSOY 1975
  • Jos kielin voisi kertoa, romaani. WSOY 1980
  • Kansa kaikki kärsinyt, romaani. WSOY 1981
  • Onnehensa tyytynyt, romaani. WSOY 1984
  • Haukahduksia : tarinoita metsästä. WSOY 1986
  • Ilima aekojaa Iisalamesta, kertomuksia. WSOY 1986
  • Olvi vuodesta 1878 : 110 vuotta. 1988
  • Tapion linna : 2-näytöksinen satu, tekijät Aarno Kellberg ja Tuula Laatikainen (runot). 1988
  • Pesänrakentajat, romaani. WSOY 1992
  • Lauri Leskinen – kutsumusopettaja : 4-osainen tv-elokuva, tekijät Aarno Kellberg, Paavo Liski ja Arvi Auvinen. 1992
  • Heikki Riihijärvi : mies ja pappi. WSOY 1994
  • Olvi kaparee, näytelmä. 1994
  • Paari kaparee, näytelmä. 1995
  • Myö ja hyö, näytelmä. 2000
  • Ponsse 1970-2000 : Savon savotoilta maailman markkinoille, valokuvat Einari Vidgren ym. Ponsse, Vieremä 2000
  • Keisarin Iisalmi, näytelmä. 2001
  • Maata jaetaan, näytelmä. 2001
  • Kekkosen aikaa, näytelmä. 2002
  • Kädenlyönti, näytelmä. 2003
  • Elämää ja kiusauksia, näytelmä. 2003
  • Made in Finland, näytelmä, tekijät Aarno Kellberg ja Tarmo Valkonen. 2004

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]