Aarni Koskela
Aarni Ilmari Koskela (19. marraskuuta 1928 Orivesi – 18. toukokuuta 2013) oli suomalainen voimistelunopettaja ja liikuntafysiologian kehittäjä, joka nimitettiin liikuntatieteen kunniatohtoriksi.[1]
Henkilöhistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aarni Koskelan vanhemmat olivat rehtori Venni Johannes Koskela ja opettaja Paula Aira Yrjänäinen ja puoliso Vuokko Mirjam Hurmevirta. Koskela tuli ylioppilaaksi Oriveden yhteiskoulusta 1950 ja valmistui voimistelunopettajaksi 1954. Hän oli Työterveyslaitoksen tutkija ja fysiologi vuodesta 1954, fysiologisen osaston apulaisjohtaja vuodesta 1965 ja osaston johtaja 1969–1992. Jyväskylän yliopisto nimitti hänet liikuntatieteen kunniatohtoriksi 1982, samaan aikaan Elna Kopposen kanssa.[1]
Koskelalla oli myös useita kotimaisia ja kansainvälisiä asiantuntija- ja luottamustehtäviä. Hän oli muun muassa valtion urheilulautakunnan jäsen 1966, valtion urheiluneuvoston jäsen 1967–1970 sekä valtion liikuntatieteellisen toimikunnan jäsen 1967–1969 ja puheenjohtaja 1970–1981, samoin kuin valtion liikuntatieteellisen neuvoston puheenjohtaja 1982–1987. International Council of Sport Science and Physical Education -järjestön johtokunnan jäsen Koskela oli 1980–1987 ja toimituskunnan jäsen 1984–1985.[1][2]
Julkaisuja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Työasento konekirjoitustyössä, 1975, Esa Vuorisen kanssa
- Liikunnan merkitys selkä- ja polvivaivojen ehkäisyssä, 1977, muiden kanssa
- Konttorikonehuolto- ja tietokoneteknikkojen työn ergonominen kartoitus, 1977, muiden kanssa
- Myymälähenkilöstön työ- ja terveysolot: Liikeliiton tutkimuksen yleisraportti, 1979, muiden kanssa
- Työviihtyvyys ja stressi myymälätyössä: jatkoraportti myymälähenkilöstön työ- ja terveysoloista, 1982, muiden kanssa
- Tiedosta terveyttä työhön : raportti Liiketyöntekijäin liiton ja Työterveyslaitoksen yhteistyöstä, 1986, muiden kanssa
- Työolot paremmiksi astianpesussa, 1987, Pekka Oksaman kanssa
- Työolot paremmiksi: majoitus- ja ravitsemisala, 1987, Pekka Oksaman kanssa
- Uudet ergonomiastandardit, 1995
- Innovaatioita ja vaikuttavuutta tutkimustuloksia soveltamalla: kokemuksia tutkijan, tutkimusyhteisön ja yrityksen mukanaolosta, 1998
- Työterveyslaitoksen fysiologian osasto 1966–91, 2001
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Klemola, Heikki: Aarni Koskela Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 28.2.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 14.4.2024.
- ↑ Liikkuminen on enemmän kuin urheilua. Etelä-Suomen Sanomat, 17.11.1999, nro 314, s. 26. Kansalliskirjasto. Viitattu 14.4.2024. (ei-vapaa)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aarni Koskela Biografiasampo.
- Tutkimuksella ihmisläheiseen työympäristöön: Aarni Koskela 60 vuotta 19.11.1988, 1988, Mikko Härmä
|