AVN-palkinto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Parhaan ohjauksen AVN-palkinto vuodelta 2015

AVN-palkinnot (engl. AVN Awards) ovat elokuva-alan palkintoja, jotka jaetaan vuosittain yhdysvaltalaisten pornoelokuvien tekijöille. Palkinnot sponsoroi ja jakaa yhdysvaltalainen aikuisviihdeteollisuuden ammattilehti Adult Video News (AVN).

Palkintokategorioita on yli sata, joista osa on suoraan verrattavissa muihin elokuva-alan palkintoihin ja osa on varta vasten pornolle tehtyjä. Palkinto on saanut kritiikkiä siitä, että useat palkintokategoriat ovat selkeästi päällekkäisiä keskenään ja että palkintoihin nimitetään jopa kymmeniä eri ehdokkaita.[1]

Palkintojenjakotilaisuus järjestetään vuosittain tammikuun alussa Las Vegasissa, Nevadassa, Yhdysvalloissa. Ensimmäinen AVN-palkintogaala järjestettiin vuonna 1984. Vuonna 1986 gaalaan lisättiin palkinnot myös homopornolle, ja vuonna 1999 homopornoon liittyvät palkinnot eriytettiin omaksi GayVN-palkinnokseen.

Palkintoa on kuvattu "pornoteollisuuden Oscar-palkinnoksi".[2][3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Abowitz, Richard: The Movable Buffet: AVN Awards Part Three: A Category for Everything and a Nomination for Every Body (Arkistoitu 6.5.2006) Los Angeles Times. 6.5.2006. Viitattu 14.4.2019. (englanniksi)
  2. Stubin, Teemu: Tunnettu showpaini-, reality- ja pornotähti Chyna kuoli vain 45-vuotiaana Iltalehti. 21.4.2016. Viitattu 14.4.2019.
  3. Schmader, David: Porn's Big Night The Stranger. 9.3.2000. Viitattu 14.4.2019. (englanniksi)
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.