AMX-30E

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
AMX-30E -panssarivaunu sotilasajoneuvojen museossa El Golosossa Espanjassa

AMX-30E (kirjain E viittaa sanaan España) oli taistelupanssarivaunu, joka perustui ranskalaiseen panssarivaunuun AMX 30. Vaikka alun perin Espanjan hallitus pyrki hankkimaan saksalaisia Leopard 1 -taistelupanssarivaunuja, AMX-30 sai lopulta sopimuksen alhaisemman hinnan ja Espanjassa tapahtuvan tuotannon ansiosta. panssarivaunua valmisti vuosina 1974–1983 Espanjan armeijalle Santa Barbara Sistemas.

Panssarivaunun oli tarkoitus täydentää Espanjan joukkojen M47- ja M48 Patton -taisteluvaunuja, jotka olivat yhdysvaltalaisvalmisteisia, sekä vähentää armeijan riippuvuutta amerikkalaisesta varustuksesta. Ensimmäiset 19 AMX-30E -panssarivaunua hankittiin vuonna 1970 Ranskasta, ja lisää 180 kappaletta koottiin Espanjassa. Se oli Espanjan ensimmäinen massatuotettu panssarivaunu ja kehitti maan teollisuutta niin, että hallitus arvioi sen pystyivän tuottamaan oman panssarivaunun. Siitä alkoi Lince -panssarivaunuprojektin kehitystyö vuonna 1985. Se tarjosi Santa Barbara Sistemasille myös kokemusta, ja Leopard 2E taistelupanssarivaunun tuotanto aloitettiin loppuvuodesta 2003. Vaikka Santa Barbara Sistemas suoritti lopullisen kokoamistyön, AMX-30En tuotantoon osallistui maan muitakin yrityksiä. Panssarivaunun kokonaisvalmistuksesta peräti 65 prosenttia tehtiin Espanjassa.

Vaikka 19 AMX-30E -panssarivaunua sijoitettiin Espanjan Saharan alueelle vuonna 1970, panssarivaunu ei koskaan joutunut tositoimiin. Vuonna 1985 Indonesia ilmaisi kiinnostuksestaan AMX-30E:hen,ja 2004 Espanjan ja Kolumbian hallitukset neuvottelivat noin 40 AMX-30EM2 –panssarivaunun myynnistä. Kumpikaan kauppa ei toteutunut.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1960 Espanjan panssarivaunujoukot koostuivat pääasiassa amerikkalaisista M47 Patton -panssarivaunuista, joiden lisäksi oli joitain uudempia M48 Pattoneita.[1] Espanjan armeija oli hankkinut M47-panssarivaunut 1950-luvun puolivälissä,[2] edeltävien Panzer I, T-26 ja Panzer IV –panssarivaunujen korvaajiksi.[3]

1960-luvun alussa Espanja kääntyi eurooppalaisten naapurivaltioidensa puoleen uuden panssarivaunun ostosuunnitelmissa. Espanjan hallitus lähestyi ensin saksalaista Leopard-1 –panssarivaunujen valmistajaa Krauss-Maffeita, ja yritys hakikin vientilupaa Saksan talousministeriöstä.[4] Espanjan asema Natoon kuulumattomana maana tarkoitti, että Saksan turvallisuuspolitiikan koordinoinnista vastaavan liittovaltion turvallisuusneuvoston Bundessicherheitsratin oli arvioitava päätös vientilisenssin myöntämisestä. Neuvosto antoi päätöksen, että Krauss-Maffei voisi allekirjoittaa vientisopimuksen Espanjan kanssa. Kauppasopimuksen kuitenkin esti Britannian työväenpuolueen painostus sillä perusteella, että Leopardin 105 mm L7 -kanuuna oli brittiläistä teknologiaa. Samaan aikaan Espanja testasi ranskalaisia AMX-30 panssarivaunuja 2.-10. kesäkuuta 1964.

Toukokuussa 1970 Espanjan hallitus päätti allekirjoittaa sopimuksen ranskalaisen GIAT-yhtiön kanssa AMX-30 –panssarivaunun valmistuksen aloittamisesta. Päätökseen eivät kuitenkaan olleet syynä ranskalaisen panssariajoneuvon edut, vaan syynä oli pikemminkin Britannian haluttomuus myydä L7 –kanuunaa, AMX-30 –vaunun halpa hinta sekä ranskalaisten tarjous sallia Espanjan valmistaa panssarivaunua, ja niin Espanjan armeijan valitsi ranskalaisen panssariajoneuvon.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espanjan puolustusministeriö allekirjoitti 22. kesäkuuta 1970 Ranskan kanssa yhteistyösopimuksen, jossa kuvailtiin suunnitelmat noin 200 panssarivaunun tulevasta hankinnasta Espanjan armeijalle. Näistä 180 tuli valmistaa lisenssillä Espanjassa ja 20 tuli olla Ranskassa valmistettuja.

Ennen ensimmäisen valmistuserän päättymistä Espanjan armeija ja Santa Barbara Sistemas allekirjoittivat 27. maaliskuuta 1979 sopimuksen toisesta valmistuserästä, jonka koko oli 100 AMX-30E -panssarivaunua.

Kun 200:s AMX-30E toimitettiin vuonna 1980 Espanjan armeijalle, Espanja sai haltuunsa patentin. Tämän ansiosta panssarivaunuun oli mahdollista tehdä pieniä muutoksia tarvitsematta konsultoida GIATia. Lisäksi sen ansiosta paikallisen valmistuksen määrä jokaista rakennettavaa panssarivaunua kohti lisääntyi huomattavasti.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Manrique & Molina, La Brunete, s. 31–69
  2. Zaloga, The M47 and M48 Patton Tanks, s. 36
  3. Manrique & Molina, La Brunete, s. 34
  4. Rudnick, Atlantic Relations, s. 200

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • José María Manrique, Molina Lucas: La Brunete 1ª Parte, s. 80. Valladolid, Spain: Quiron Ediciones. (espanjaksi)
  • Steven J. Zaloga: The M47 and M48 Patton Tanks, s. 48. Oxford, United Kingdom: Osprey. (englanniksi)
  • David Rudnick: Atlantic Relations: Policy Co-ordination and Conflict (The Case of the Leopard Tank). International Affairs, Huhtikuu 1976, s. 11. London, United Kingdom: Royal Institute of International Affairs. (englanniksi)