20 × 138 mm B
20 × 138 mm B on 20 mm patruuna jota käytettiin kevyissä panssari- ja ilmatorjunta-aseissa etenkin toisen maailmansodan aikaan. Patruuna oli käytössä etenkin Natsi-Saksan, Italian, Sveitsin ja Suomen armeijoissa. Patruunan kehitti sveitsiläinen Waffenfabrik Solothurn asetehdas ja se tunnetaan myös nimellä pitkä Solothurn erotuksena saman tehtaan 20x105 mm B lyhyt Solothurn -patruunasta.
Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
20 × 138 mm B-patruunassa ammuksen halkaisija on 20 mm, hylsyn pituus on 138 mm ja B on merkki vyökantahylsystä (engl. belted case) eli hylsyn tyvessä on paksunnos. Patruunan kehitti sveitsiläinen Waffenfabrik Solothurn, jonka saksalainen Rheinmetall osti vuonna 1929 kiertääkseen Versailles’n rauhassa Saksalta kiellettyjen ilmatorjunta-aseiden kehityksen.[1] Patruunan kokonaispituus ammuksen ja hylsyn kanssa on 20 cm. Lähtönopeus aseesta ja ammuksesta riippuen on noin 800-900 m/s.[2]
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
20 x 138 mm B-patruunaa valmistettiin eri maissa ja eri tehtaissa runsain määrin etenkin toisen maailmansodan aikana mutta myös sen jälkeenkin. Eri käyttötarkoituksiin ja aseisiin tehtiin sirpale- ja panssarikranaatteja, valojuovalla tai ilman, mahdollisella sytytyspanoksella ja tasa- tai venekantaisilla ammuksilla. Etenkin ilmatorjuntaan tarkoitetuissa kranaateissa oli usein eri tyyppisiä itsetuhomekanismeja. Sota-aikana materiaalien säästämiseksi voitiin messinki- tai kuparoidusta teräksestä tehdyt hylsyt vaihtaa fosfatoituihin teräshylsyihin. Myös johtorenkaiden kupari voitiin vaihtaa raudaksi.[2]
Tuotanto Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomeen 20 x 138 B patruuna tuli juuri ennen Talvisotaa hankittujen saksalaisten 20 ItK 30 BSW ilmatorjuntatykkien myötä ja patruuna otettiin käyttöön myös Lahti L-39 panssarintorjuntakivääriin. Suomessa ryhdyttiin valmistamaan panssarikranaatteja vuoden 1940 alussa kun Tikkakoski Oy:ltä tilattiin 100 000 kpl ammuksia ja hylsyjä jotka ladattaisiin Valtion kivääritehtaalla. Ensimmäisen erän yhteydessä kuitenkin huomattiin että valmistettujen hylsyjen suu oli 0,1 mm liian tiukka joka johti liian suureen paineeseen. Hylsyt oli tehty vahvemmiksi kuin saksalaiset esikuvat ja valmistuneiden hylsyjen suut jouduttiin kalvamaan 0,05 mm ohuemmiksi ongelman ratkaisemiseksi. Koko 100 000 ammuksen tilaus saatiin valmiiksi 3.3.1941 mennessä. Osa ammuksista oli varustettu valojuovalla. Tikkakoskelta tilattiin 400 000 kpl lisää panssarivalojuovakranaatteja syksyllä 1940 jotka tehdas myös itse latasi. 1942 tuotanto vaihdettiin panssarikranaateista sirpalekranaatteihin, ensin Lahti L-39 panssaritorjuntakivääreihin tarkoittuihin "korsupatruunoihin" jotka oli tarkoitettu vihollisen pesäkkeitä vastaan panssarivaunujen tultua liian vahvasti panssaroiduiksi. Korsupatruunoita tehtiin yhteensä 212 000 kappaletta. 1944 ryhdyttiin valmistamaan ilmatorjuntaan tarkoitettuja sirpalekranaatteja mutta tästä tilauksesta vain osa ehdittiin tehdä ennen Moskovan välirauhaa. Lisäksi Suomessa tehtiin 10 000 ammuksen koe-erä fosforisytytyspatruunoita ja koulutuskäyttöön latausharjoituspatruunoita ilman ruutia tai räjähdysainetta.[3]
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
20 x 138 mm B-patruunaa käytettiin seuraavissa aseissa:[4]
- Sveitsi
- Solothurn S-18/1000 ja Solothurn S-18/1100 panssarintorjuntakiväärit[5]
- Saksa
- 2 cm Flak 30/38 ilmatorjuntatykit
- 2 cm KwK 30/38 panssarivaunukanuunat
- Italia
- Breda M35 ilmatorjuntatykki
- Cannone-Mitragliera da 20/77 (Scotti) ilmatorjuntatykki[6]
- Suomi
- Lahti L-39 panssarintorjuntakivääri
- 20 ITK 40 VKT ilmatorjuntatykki
Esimerkkiammus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
20 mm ilmatorjuntatrotylikranaatti 5,5 sek. valojuovalla (20 ittkr-Vj5,5) on Suomessa valmistettu sirpalekranaatti joka on kopio saksalaisesta 2 cm Sprgr. L'Spur -kranaatista. Kranaatin ammus oli 86 mm pitkä, torpedoperäinen ja painoi 115-117 g kevytmetallisytyttimellä tai 122 g messinkisytyttimellä. Räjähdysaineena oli 6 grammaa trotyyliä. Valojuovakapseli kuumensi loppuun palaessaan räjähdyspanoksen perässä ollutta itsetuhoräjäytintä joka tuhosi kranaatin. Ruutipanoksen koko oli 41 grammaa ja lisäksi mukana oli 0,3 grammaa virikepanosruutia. Lähtönopeus oli 880-890 m/s. Kranaatti oli maalattu mustaksi tunnosmerkkeinä punainen rengas sytyttimen alapuolella ja kaksi valkoista raitaa johtorenkaan yläpuolella.[7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pitkänen, Mika & Simpanen, Timo: 20 mm Suomessa - Aseet ja ampumatarvikkeet ennen vuotta 1945. Apali Oy, 2007. ISBN 978-952-5026-59-7.