Šiomghvimen luostari

Šiomghvimen luostari

Šiomghvimen luostari

Šiomghvimen luostari

Šiomghvimen luostari (georg. შიომღვიმე, ”Šion luola”) on keskiaikainen luostari Georgiassa Mtskhetan piirikunnassa Mtskhetan kaupungin lähellä. Se sijaitsee kapeassa kalkkikivikanjonissa Mtkvari-joen pohjoisella rannalla noin 30 kilometrin päässä Tbilisistä.

Luostarikompleksi

Perinteen mukaan ensimmäisen luostarin paikalle perusti 500-luvun munkki Šio, yksi kolmestatoista assyrialaisesta kirkkoisästä, jotka tulivat Georgiaan kristittyinä lähetyssaarnaajina. Pyhän Šion sanotaan viettäneen viimeiset vuotensa erakkona syvässä luolassa, joka myöhemmin nimettiin hänen mukaansa Šiomghvimeksi. Varhaisin rakennus eli Johannes Kastajan luostari, yksinkertainen ja suunnittelultaan jäykkä ristikirkko, todellakin on tuolta ajalta, noin 560–580-luvuilta. Lisäksi munkkien kaivertamat luolat ovat yhä nähtävillä luostarin ympärillä ja sille johtavan tien varrella. Kirkolla on kahdeksankulmainen kupoli, ja siellä säilytettiin aikoinaan taidokkaasti koristeltua kivi-ikonostaasia, joka on nykyään näytteillä Georgian taidemuseossa Tbilisissä. Luostariin tehtiin jonkin verran muutostöitä 1000- ja 1700-luvuilla, mutta se on pääosin säilyttänyt alkuperäisen arkkitehtuurinsa.

Ylempi kirkko (zemo eklesia), joka on nimetty jumalansynnyttäjän mukaan, on keskeinen osa luostarikompleksia. Se rakennettiin 1100-luvun vaihteessa kuningas Davit IV:n määräyksestä. Alkuperäinen kupolikirkko kuitenkin tuhoutui vieraan vallan hyökkäyksessä ja se restauroitiin vuonna 1678 basilikaksi. Refektorio rakennettiin 1100- ja 1600-lukujen välillä. Läheisellä kukkulalla on pieni keskiaikaisin seinämaalauksin koristeltu 1100-luvun kappeli.

Arkeologiset tutkimukset paljastivat vuonna 1937 kaksi kilometriä pitkän akveduktin, jolla tuotiin luostariin vettä läheisestä Skhaltban kylästä. Akveduktin rakennuttajaksi on merkitty kronikoihin Tšqondidin piispa Anton, kuningatar Tamarin hovin ministeri.

Historia

Šiomghvimestä tuli nopeasti Georgian suurin luostariyhteisö, jossa asui 500-luvun loppuun mennessä jopa 2 000 munkkia. Luostarista tuli vilkas kulttuurin ja uskonnon keskus, joka säilyi Georgian katolikoksen henkilökohtaisessa suojeluksessa. Davit IV (hallitsi 1089–1125) teki siitä kruunun omaisuutta ja antoi luostarille säädökset (1123). Georgian keskiaikaisen kuningaskunnan alamäki ja sitä seuranneet ulkopuoliset hyökkäykset johtivat luostarin taantumiseen. Tilanne parani suhteellisesti kun kuningas Giorgi VIII (hallitsi 1446–1465) myönsi Šiomghvimen ja sen maat Zevdginidze-Amilakhvarin aatelisperheelle, jonka perhehautapaikkana luostari toimi 1810-luvulle saakka.

Luostaria tuhosivat šaahi Abbas I:n lähettämät persialaisjoukot vuosina 1614–1616. Prinssi Givi Amilakhvari rakensi sen uudelleen vuonna 1678, mutta 1720-luvulla Georgian osmanimiehitys merkitsi luostarille uutta tuhoa ja väestökatoa. Amilakhvari-suvun uudestaan vuonna 1733 korjaama luostari joutui vain alle kahden vuoden kuluttua persialaisten hävittämäksi. He tappoivat luostarin munkit. Seuraavaksi Šiomghvime restauroitiin 1800-luvulla, mutta se ei enää saanut takaisin entistä merkitystään ja asemaansa Georgian hengellisessä elämässä. Neuvostokaudella luostari oli suljettu, mutta on nykyään jälleen toiminnassa ja houkuttelee turisteja ja pyhiinvaeltajia.

Lähteet

• Kartuli sabtšota entsiklopedia (Encyclopaedia Georgiana), s. 6. Vol. 11. Tbilisi, 1987.
• Shiomgvime Monastery Georgian parlamentti.
• შიომღვიმის მამათა მონასტერი Georgian patriarkaatti.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Šiomghvimen luostari Wikimedia Commonsissa