Òscar Ribas Reig

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Òscar Ribas Reig
Andorran pääministeri
Seuraaja Josep Pintat-Solans
Edeltäjä Josep Pintat-Solans
Seuraaja Marc Forné Molné
Henkilötiedot
Syntynyt26. lokakuuta 1936
Sant Julià de Lòria, Andorra
Kuollut18. joulukuuta 2020 (84 vuotta)
Sant Julià de Lòria, Andorra
Tiedot
Puolue Agrupament Nacional Democràtic
Tutkinnot Barcelonan yliopisto
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Òscar Ribas Reig (26. lokakuuta 1936 Sant Julià de Lòria, Andorra18. joulukuuta 2020[1][1] ) oli andorralainen poliitikko, joka oli Andorran ensimmäinen pääministeri. Hän toimi pääministerinä kahteen kertaan, 1982–1984 ja 1990–1994. Hän oli toisella kaudellaan edistämässä muun muassa Andorran ensimmäisen perustuslain luomista. Poliittisen uran lisäksi Ribas Reig on tehnyt uraa talouselämässä ja toiminut muun muassa sukunsa omistaman Banca Reigin hallituksessa.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opiskelusta pankin kautta politiikkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Òscar Ribas Reig syntyi Sant Julià de Lòriassa vuonna 1936. Hän opiskeli oikeustiedettä Barcelonan yliopistossa, josta hän valmistui vuonna 1959. Valmistuttuaan Ribas Reig palasi Andorraan sukunsa pankki- ja teollisuusyritykseen.[2] Hän oli Banca Reigin hallituksessa 1982–1993.[3]

Ribas Reigin poliittinen ura alkoi vuonna 1971, kun hänet valittiin Andorran parlamenttiin. Hän oli toinen naisten äänioikeutta puoltaneen lakialoitteen tekijöistä. Naiset saivat äänioikeuden 1973. Ribas Reig puolestaan valittiin vuonna 1974 toiselle kaudelle. Hän ajoi vahvasti poliittista uudistusta.[2] Hän oli kahden kautensa aikana taloudellinen neuvonantaja, mikä vastasi muiden maiden ministeriä, sillä Andorrassa ei ollut tuolloin vielä varsinaisesti hallitusta.[3]

Pääministerikaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitkä taistelu uudistusten puolesta palkittiin vuonna 1981, kun Ribas Reig valittiin parlamenttivaalien jälkeen maan ensimmäiseksi pääministeriksi. Aiemmin samana vuonna Andorrassa oltiin päätetty jakaa lainsäädäntä- ja toimeenpanovallat toisistaan. Ribas Reigin ensimmäisen hallituksen keskeisiä tavoitteita oli taloudelliset ja verotukselliset uudistukset.[2] Ribas Reigin hallitus joutui kuitenkin eroamaan huhtikuussa 1984, kun sen yritys tuoda tulovero maahan epäonnistui.[4]

Ribas Reig nousi uudestaan pääministeriksi vuonna 1990 joulukuussa 1989 järjestettyjen vaalien jälkeen.[5] Hallitusohjelmassa oli jälleen taloudellisia ja verotuksellisia uudistuksia sekä maan ensimmäisen perustuslain muodostaminen.[2] Ribas Reigin hallitus erosi tammikuussa 1992, kun konservatiivit olivat estäneet perustuslain. Uusien vaalien jälkeen Ribas Reig sai pitää asemansa pääministerinä. Hän ilmoitti, että hallituksen tärkein tehtävä olisi luoda maalle laki, joka selventää vallan jakoa. Perustuslakikansanäänestyksessä 74,2 prosenttia äänestäjistä kannatti lain hyväksymistä.[5]

Andorran ensimmäisen perustuslain pohjalta pidettiin joulukuussa 1993 maan ensimmäiset monipuoluevaalit. Ribas Reigin Agrupament Nacional Democràtic sai eniten ääniä, ja Ribas Reig valittiin uudelleen pääministeriksi. Hallitus kaatui tällä kertaa 25. marraskuuta 1994, kun parlamentti hylkäsi vuoden 1995 valtionbudjetin. Ribas Reigin seuraajaksi nousi toiseksi suurimman puolueen johtaja Marc Forné Molné.[5]

Paluu talouselämään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Banca Reigin puheenjohtajana Ribas Reig oli 1996–2001, jolloin Banca Reig ja Banc Agrícol i Comercial d’Andorran kanssa. Ribas Reig valittiin vuonna 2002 uuden Andbankin kunniapuheenjohtajaksi. Hän palasi vuonna 1998 myös Compañía Canariense de Tabacos -yrityksen hallituksen puheenjohtajaksi.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b "Mor l'excap de Govern Òscar Ribas", Diari d'Andorra, 18 December 2020. (ca) 
  2. a b c d Ribas Reig, Oscar World Leadership Alliance Club de Madrid. Viitattu 7.5.2019. (englanniksi)
  3. a b c Curriculum vitae de Òscar Ribas Reig (PDF) Real Academia de Ciencias Económicas y Financieras. Viitattu 7.5.2019. (espanjaksi)
  4. Western Europe 2003, s. 41. London: Europa Publications Limited, 2003. ISBN 1-85743-152-9. Google-kirjat (viitattu 4.4.2016).
  5. a b c Lansford, Tom (toim.): Political Handbook of the World 2018–2019, s. 41. Thousand Oaks, California: CQ Press, 2019. ISBN 978-1-5443-2712-9. Google-kirjat (viitattu 4.4.2016).