Äimä (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Äimä on suomalainen vuonna 1973 Anjalankoskella perustettu folk rock -yhtye. Suuren yleisön tietoisuuteen Äimä ei koskaan tullut, mutta omissa piireissään se on saavuttanut kulttiyhtyeen maineen. Yhtye levytti viimeksi 1980-luvulla.

Yhtye keikkailee harvakseltaan edelleen.

Äimän ensiesiintyminen tapahtui heinäkuussa 1973 Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Esiintyminen oli menestys, samoin kuin 1975 julkaistu ensisingle Teppana Jänis/ Vanhat omppopuut. Äimän kolme ensimmäistä singleä julkaisi Love Records vuosina 1975–76, mutta kokonaista LP:tä Äimä ei päässyt tekemään ennen yhtiön konkurssia. 1980-luvulla yhtye pääsi kuitenkin julkaisemaan kaksi LP:tä.

Helsingin Sanomien Jukka Hauru kirjoitti Äimän toisen albumin arvostelussaan 1989: ”Äimän hanurisoinnissa kimmeltää maailmanmusiikillinen valohämy. Viljo Voron ja Hannu Seppäsen suomalaisglobaalit polkat ja poljennot paljastavat hillityssä hillittömyydessään sentimenton, joka harrastajamaisuutta makustellessaan tekee tahattomuudesta tahallisuuden ylevän muodon.”[1]

  • Hannu Seppänen (laulu, mandoliini, akustinen kitara, balafon, 2-rivinen haitari, 5-kielinen kantele, tenoribanjo, nokkahuilu, lusikat)
  • Hannu Suolanen (pianohaitari, piano)
  • Erkki Tolsa (laulu, akustinen kitara, sähkökitara, huuliharppu, lyömäsoittimet)
  • Juha Hytti (viulu, mandoliini, piano, laulu)
  • Kari Peuhu (basso)
  • Hannu Seppänen (laulu, 2-rivinen haitari, akustinen kitara, mandoliini, balafon)
  • Hannu Suolanen (pianohaitari, piano)
  • Erkki Tolsa (laulu, akustinen kitara, sähkökitara, busuki)
  • Juha Hytti (mandoliini, viulu, piano)
  • Jussi Liski (basso)
  • Jukka Lavonen (rummut, lyömäsoittimet, djémbe, darbuka)
  • Lasse Lietsalmi (saksofonit, klarinetti, lyömäsoittimet)(k.)
  • Teppana Jänis/ Vanhat omppopuut (1975)
  • Menkööt toiset töihin/ Niin kuin Jarno (1975)
  • Aikaisin aamulla/ Tee taas lauluja rakkaudesta (1976)
  • Ähläm/ Sunnuntaihippi (1980; julkaistu salanimellä Saltzmann)
  • Äimä (1983)
  • ...ja tarjoilu jatkuu... (1989)
  1. Hauru, Jukka: Levyt. Helsingin Sanomat, 10.6.1989, s. 27. Näköislehden aukeama (tilaajille).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]