Água viva, ajatuksen takana

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Água viva, ajatuksen takana
Água viva
Agua-viva-fi.jpg
Alkuperäisteos
Kirjailija Clarice Lispector
Kieli portugali
Kustantaja Editora Rocco
Julkaistu 1973
Sivumäärä 88
Suomennos
Suomentaja Tarja Härkönen
Kustantaja Ai-ai
Julkaistu 2000
Sivumäärä 107
ISBN 952-5146-13-8
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Água viva, ajatuksen takana (pašt. ‏Água viva‎) on Clarice Lispectorin merkittävimpiin kuuluva, joskus jopa hienoimpana pidetty teos. Se ilmestyi 1973. Suomeksi teos ilmestyi vuonna 2000, ja sen suomentaja on Tarja Härkönen.

Portugalinkielisen alkuteoksen kansi.

Kun kirja ilmestyi, se julistettiin heti mestariteokseksi. Brasilialainen kriitikko kirjoitti: ”Tällä teoksella Clarice Lispector herättää Brasiliassa parhaillaan julkaistavan kirjallisuuden masentavasta ja halventavasta horrostilasta ja nostaa sen universaalille kestävälle ja loistavalle tasolle.”[1]

Entinen nunna Olga Borelli, joka noihin aikoihin astui Lispectorin elämään ja josta tuli hänen uskollinen avustajansa ja ystävänsä, muisteli:

»Hän oli epävarma ja kyseli ihmisiltä heidän mielipidettään. Muiden kirjojen suhteen Clarice ei osoittanut sellaista epävarmuutta. Água vivan suhteen hän osoitti. Silloin näin ensimmäisen kerran Claricen epäröivän ennen kuin hän antoi kirjan kustantajalle. Hän itse sanoi niin.[2]»

Kriitikko Helena Sinervon mukaan Lispector pohtii kirjassa ”filosofisesti kirjoitusprosessia ja ilmaisee suoraan naisen ruumiillisuuteen vertautuvia esteettisiä pyrkimyksiä”. Lispector ja ehkä erityisesti tämä teos on vaikuttanut syvästi ranskalaisen filosofin Hélène Cixousin ajatteluun ja hänen käyttämiinsä käsitteisiin sukupuolieron poetiikka ja naiskirjoitus.[3]

Teoksen päähenkilö on taiteilija, joka on luopunut maalaamisesta ja on ryhtynyt kirjoittamaan. Hän kirjoittaa entiselle rakastetulleen, mutta kirjoittaessaan hän etsii nyt-hetkeä, sitä mikä on rivien välissä, ei sitä mikä on näennäisesti sanottu. Kirjoittaminen on kirjan ”minän” mielestä kuin rakastelua, täydellistä, tarinaksi alistamatonta nyt-hetken kokemista. Teos on abstrakti ja filosofinen, ja se jää Sinervolle etäiseksi, sillä hän pohtii tehoaisivatko ”sortaviin rakenteisiin ja naisten ongelmiin [...] pikemminkin juuri naiskirjoituksen torjumat konstit: hyvin kerrotut tarinat”.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ribeiro, Leo Gilson. "Auto-inspeção." Veja, 19.9.1973.
  2. Franco Júnior, Arnaldo. "Clarice, segundo Olga Borelli." Minas Gerais Suplemento Literário, 19.12.1987, s. 8–9.
  3. a b Sinervo, Helena: Kirjoitus etsii nyt-hetkeä (Helsingin Sanomat) hs.fi. Viitattu 10.10.2008.