Krokotiilieläimet

• Krokotiilit (Crocodylidae)
• Alligaattorit (Alligatoridae)
• Gaviaalit (Gavialidae)

Krokotiilieläimet (Crocodylia) on eräs suurten matelijoiden lahko. Lahkoon kuuluu nykyään 23 lajia ja ne kaikki ovat hyvin vesielämään sopeutuneita. Krokotiilieläinten kaltaisia eläimiä on ollut olemassa jo triaskaudelta lähtien ja ne ovat lintujen ohella dinosaurusten lähimpiä sukulaisia. Jäsenillä on nelikammioinen sydän.

Anatomia

Iho ja ruumiinmuoto

Krokotiilieläinten ruumis on selkä- ja vatsapuolelta litteä. Pyrstö taas on pystysuunnassa litteä, paksu ja usein runkoa pitempi. Hännän yläpinnan suuret pystysuuntaiset sarveiskilvet muodostavat leveän harjanteen, joka tehostaa krokotiilin uintia. Häntä on hyvin lihaksikas ja voimakas. Jalat sitä vastoin ovat melko lyhyet ja heikohkot, mutta useimmat krokotiilieläimet pystyvät kannattelemaan niiden varassa ruumistaan ja pystyvät jopa juoksemaan niiden avulla lyhyitä matkoja. Takaraajoissa on räpylät, mutta ne puuttuvat edestä. Eturaajat ovat takaraajoja lyhyemmät. Kaikkien lajien ruumiinmuoto on virtaviivainen. Krokotiilieläinten iho on paksu ja sarveistunut. Selkäpuolta peittävät neliskulmaiset, kyhmymäiset sarveislevyt. Ne ovat selän kohdalla paksuja, mutta ohenevat ja kapenevat häntää kohti. Myös kaulan, niskan ja kylkien sarveislevyt ovat selän levyjä pienemmät. Sarveislevyjen alla on myös paljon iholuutumina syntyneitä luulevyjä. Alligaattoreilla ja kaimaaneilla luulevyt ovat yleensä vatsapuolella, gaviaalilla selässä ja krokotiileilla vain rinnassa. Sekä luu-, että sarveislevyt ovat yleensä irrallaan sekä luustosta että, toisistaan. Kyljet ja vatsa ovat useimmilla lajeilla suomujen peitossa, mutta niissäkin voi olla luutumia ja sarveistumia. Koko vaihtelee 1,5-metrisestä kääpiökaimaanista 7-metriseen suistokrokotiiliin.

Luusto ja sisäelimet

Krokotiilien luusto, aivojen ja sydämen rakenne poikkeavat selvästi muista matelijoista ja niissä on monia yhtäläisyyksiä erityisesti lintujen kanssa. Erityisesti krokotiilieläinten lantion rakenne on lähempänä lintuja kuin nykyään eläviä matelijoita. Toinen luuston erikoisominaisuus on se että, niillä on irrallisia vatsakylkiluita tavallisten kylkiluiden ohella, joita on vain krokotiilieläimillä ja tuataroilla. Krokotiilieläimillä on todettu olevan veressään luontaista antibioottia tulehduksiin ja haavoihin, jonka ansiosta ne pystyvät toipumaan pahoistakin haavoista tai raajojen ja hännän silpoutumisesta. Krokotiilieläinten sydän on hyvin omalaatuinen. Se on nelilokeroinen lintujen ja nisäkkäiden tapaan ja sen avulla eläin pystyy muuttamaan kehon verenkiertoa, mihin mikään muu otus ei pysty. Verenkierron ohjauksen avulla krokotiilieläin voi ohjata hapekasta verta aivoihin ja keuhkoihin, jolloin se voi pysyä pinnan alla useita tunteja. Sydämen kammiot erottaa toisistaan hyvin kehittynyt väliseinä. Väliseinä rajoittaa hyvin tympeän ja hapekkaan veren sekoittumista aorttien yhteisessä tyvessä. Aorttoja on krokotiilieläimillä kaksi..

Hampaat ja leuat

Krokotiilieläinten leuat ovat eläinkunnan vahvimmat ja niiden puristusvoima voi olla lähes tonnin. Leukojen avaajalihakset sen sijaan ovat heikot ja ihminen voi pitää niiden leukoja kiinni usein paljain käsin, vaikka niiden aukaisemiseen tarvittaisiin trukkia. Useimmilla krokotiilieläinlajeilla on kartiomaiset, osalla piikkimäiset hampaat. Hampaat uusiutuvat useita kertoja eläimen elinaikana. Ne eivät sovellu pureskeluun vaan saaliin kiinnipitämiseen.

Aistit ja aistinelimet

Krokotiilieläinten aisteista parhaiten kehittyneitä ovat kuulo-, haju- ja näköaisti. Niiden aistinelimet ovat kehittyneet vastaamaan vesielämän vaatimuksia. Sieraimet sijaitsevat kuononpäässä kohoumina. Myös silmät ovat ylhäällä ja tällöin krokotiilieläin voi väijyä saalista jättäen vain silmät ja sieraimet näkyviin. Silmät liikkuvat eri suuntiin ja siksi krokotiilieläinten näköä kutsutaan stereoskooppiseksi. Silmäterä muodostaa kapean poikittaisvaon, joka laajenee pimeässä, ja niiden hämäränäkö on erinomainen. Krokotiilieläimet erottavat myös värejä. Silmissä on läpinäkyvä vilkkuluomi, joka sulkeutuu aina eläimen sukeltaessa.. Eläimen sukeltaessa myös sieraimet sulkeutuvat kokonaan. Myös korva-aukot sulkeutuvat sukelluksissa, koska niiden kohdalla on pieni sulkeutuva läppä, joka muistuttaa nisäkkäiden korvaaukkoa

Elintavat

Krokotiilieläimet viettävät pääosin hyvin verkkaista elämää kelluen vedessä jonkin vesistön partaalla varjossa tai paistattelemassa päivää auringossa sekä vedessä että, maalla. Ne liikkuvat vähän ja säästävät näin energiaa ja imevät itseensä auringon lämpöä, jos niiden ruumiin lämpö nousee liian korkealle ne siirtyvät yleensä veteen jäähdyttelemää. Jotkut krokotiilieläinlajit kuitenkin välttelevät auringonpaistetta. Vasta hämärän tultua ne vilkastuvat ja alkavat saalistaa. Jos krokotiilin ruumiinlämpö laskee yön aikana liikaa, se hakeutuu lämpimään pintaveteen. Aamuauringon alkaessa lämmittää ne saattavat nousta maalle lämmetäkseen ja saadakseen aineenvaihduntansa vilkastumaan. Tämä on tyypillistä etenkin trooppisten alueiden krokotiileille.

Ravinto ja saalistus

Ravinto

Kaikki krokotiilieläimet ovat puhtaasti lihansyöjiä, mutta ruokavalio on muuten monipuolinen. ravintoon vaikuttaa erityisesti koko ja kallon muoto. Pitkäkuonoiset lajit kuten gaviaali ja australiankrokotiili syövät emimmäkseen kalaa, kun taas leveäkalloinenkiinanalligaattori voi murskata kilpikonnan kuoren. Lyhyt kuono soveltuu myös impuilevan saaliseläimen kiinnipitämiseen. Suuret yksilöt voivat tappaa kookkaita saaliseläimiä kuten hirvieläimiä, antilooppeja ja kenguruita. Kala on kuitenkin tärkein ravinnon lähde ja sitä syövät ainakin säännöllisesti kaikki krokotiilieläinlajit. Ruokavalioon kuuluvat myös monenkokoiset nisäkkäät, linnut, matelijat, sammakkoeläimet, etanat, hyönteiset ja ravut. Myös kannibalismi on yleistä.

Saalistustavat

Krokotiilieläimet saalistavat yleensä väijyksistä odottaen että saaliseläin tulee riittävän lähelle ja hyökkäävät nopeasti saaliin kimppuun. Saalis napataan yleensä leuoilla, mutta jos sen pyrstön kohdalle ui kaloja se tappaa tai tainnuttaa ne nopealla pyrtöniskulla, minkä jälkeen ne on helppo syödä .

Evoluutio

Krokotiilieläinten kehityshistoriaa ei tunneta aukottomasti, mutta ”krokotiileiksi” kutsuttuja matelijoita uskotaan eläneen maapallolla jo noin 225 miljoonaa vuotta. Varhaisimmat krokotiileiksi varmistetut fossiilit ovat varhaiselta jurakaudelta. Monet sen ajan krokotiileista elivät jokien, järvien ja merien lisäksi myös maalla, ja olivat hyvin menestynyt matelijaryhmä jo tuolloin. Useimmat lajit olivat tosin aluksi melko pieniä, noin 1–3-metrisiä kalansyöjiä. Jurakauden lopulla eli Thalattosuchia-ryhmän merikrokotiileja, jotka kuitenkin katosivat ilmeisesti varhain. Jurakauden jälkeen monien lajien koko alkoi kasvaa ja kehittyi hyvin suuria lajeja kuten liitukauden puolessavälissä elänyt sarcosuchus ja liitukauden lopulla elänyt deinosuchus. Molemmat kasvoivat jopa 15-metrisiksi. Pienin tunnettu krokotiili oli liitukauden alussa elänyt bernissartia joka kasvoi vain 60 senttimetrin pituiseksi. Nykykrokotiilit (Eusuchia ja Crocodylia) kehittyivät noin 90 miljoonaa vuotta sitten. Niistä polveutuvat kaikki nykyään elävät lajit..