Zero waste

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Zero waste on ajattelutapa, joka kannustaa resurssien elinkaaren uudelleensuunnitteluun niin, että kaikki tuotteet käytetään uudelleen. Tavoitteena on, että jätettä ei päädy kaatopaikoille, jätteenpolttolaitoksille tai mereen.

Keväällä 2018 perustettiin Zero Waste Finland ry, jonka tavoitteena on edistää zero waste-toimintaa Suomessa. [1]

Viiden K:n sääntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zero waste-elämäntavassa toteutetaan viiden K:n sääntöä

1. Kieltäydy Ensimmäinen sääntö kannustaa kysymään itseltään, onko jokin asia tarpeellinen. Kieltäytymisen voi aloittaa muovikasseista, muovipulloista, ja take away-kupeista.

2. Karsi Myy, tai lahjoita pois kotoa tavarat, joita et tarvitse.

3. Käytä uudelleen Hankittuja tavaroita kannattaa pyrkiä käyttämään mahdollisimman monta kertaa uudelleen. Tähän kategoriaan kuuluu kertakäyttöisten asioiden vaihtaminen kestoversioihin

4. Kierrätä Vasta kieltäytymisen, karsimisen, ja uudelleen käyttämisen jälkeen on kierrättämisen vuoro.

5. Kompostoi Ideaalitilanteessa 5K:n säännön toteuttamisen jälkeen jäljelle jäisi pelkästään kompostoitavaa jätettä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mitä on zero waste? zwf.fi. Viitattu 15.3.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.