Vuonna 85 – Manse Live Aid

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuonna 85 – Manse Live Aid
Eri esittäjiä
DVD-julkaisun Vuonna 85 – Manse Live Aid kansikuva
DVD-julkaisun tiedot
 Äänitetty  syyskuu 2008
 Julkaistu 29. lokakuuta 2008
 Tyylilaji manserock
muut julkaisut

Vuonna 85 – Manse Live Aid

Vuonna 85 – Manse Live Aid on live-DVD, joka julkaistiin 29. lokakuuta 2008. Se sisältää syyskuussa 2008 pidetyn ja taltioidun hyväntekeväisyyskonsertin, joka perustui menestyksekkään "Vuonna 85" -manserock-musikaalin kappaleisiin.

Konsertissa Popedan, Eppu Normaalin, ja Juice Leskisen tunnetuimpia kappaleita esittivät Pate Mustajärvi, Olli Lindholm, Pauli Hanhiniemi, Heikki Salo, Sami Hintsanen, Capri, Matthau Mikojan, Toni Lähteenmäki sekä Johanna Kurkela bändinä toimineen musikaaliorkesteri Alabama House Bandin säestyksellä. Konsertti päättyi esiintyvien artistien yhteislauluun Maksamme velkaa. Juontajana toimi "Vuonna 85" -musikaalin käsikirjoittaja ja ohjaaja, teatterinjohtaja Riku Suokas.

DVD:n myyntituotot lahjoitetaan UNICEFille konsertin lipputulojen tapaan. Konsertti tuotti yli 22 000 euroa.

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pate Mustajärvi: Kuuma Kesä
  2. Johanna Kurkela: Joka päivä ja jokaikinen yö
  3. Olli Lindholm: Luonas kai olla saan
  4. Pate Mustajärvi: Raswaa koneeseen
  5. Jussi Ojanen: Kaasua komisario Pepponen
  6. Matthau Mikojan: Njet njet
  7. Heikki Salo: Baarikärpänen
  8. Sami Hintsanen & Capri: Mimosan hipiä
  9. Pauli Hanhiniemi: Mene kotiin
  10. Capri: Pimeyden tango
  11. Matthau Mikojan: John Holmes
  12. Heikki Salo: Voi kuinka me sinua kaivataan
  13. Toni Lähteenmäki: Tahroja paperilla
  14. Heikki Salo: Sukset (vaikeata tämä hiihtäminen)
  15. Olli Lindholm & Johanna Kurkela: Viidestoista yö
  16. Pate Mustajärvi: Kaksoiselämää
  17. Toni Lähteenmäki: Tampereen aamu
  18. Pauli Hanhiniemi: Tahdotko mut tosiaan
  19. Olli Lindholm: Musta aurinko nousee
  20. Pauli Hanhiniemi: Punaista ja makeaa
  21. Sami Hintsanen: Vuonna '85
  22. Johanna Kurkela, Pate Mustajärvi, Pauli Hanhiniemi, Olli Lindholm, Toni Lähteenmäki, Jussi Ojanen, Capri, Sami Hintsanen, Matthau Mikojan: Maksamme velkaa
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.