Vihreä nauha

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Green ribbon.svg

Vihreä nauha on vihreä tietoisuusnauha. Se on ollut käytössä maailmalla monissa eri tilanteissa osoittamaan solidaarisuutta tai tukemista jotakin tiettyä asiaa kohtaan. Vihreä nauha on äänetön viesti kertoa ympäristölle, että henkilöt eivät ole tilanteessa yksin. Suomessa Vihreä nauha -kampanjan lanseerasivat Tapiolan Toimihenkilöt lokakuussa 2011. Kampanjalla haluttiin osoittaa tukea Tapiolassa työskennelleille irtisanomisuhan alla olleille henkilöille.[1] Vihreää nauhaa on käytetty myös Otavamediassa, kun yhtiö ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut loppuvuodesta 2011[2][3][4]. Kampanja levisi myös muihin suomalaisiin lehtitaloihin 2011 loppuvuoden yt-neuvottelujen sumassa.[5]

Tietoisuusnauha on lyhyt kankaasta muodostettu silmukka, jota käytetään osoittamaan jonkin asian kannatusta tai tukemista. Nauhat ovat suosittuja anglosaksisissa maissa. Useat ryhmät käyttävät nauhoja kannatussymboleinaan ja nauhan merkitys riippuu sen väristä. Esimerkiksi punainen nauha symboloi tukea AIDSin sairastajille ja violetti tai valkoinen tukea Alzheimerin tautia sairastaville. Vaaleanpunaisen nauhan aiheena on rintasyöpä.

Nauhat kiinnitetään yleensä vaatteisiin tai ne solmitaan esimerkiksi auton antennin ympärille.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]