Vienna International Apartment

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vienna International Apartment on nykytaiteen nättelytila ja taideprojekti, jonka kotipaikkana on Helsinki. Vienna International Apartment perustettiin Wienissä Itävallassa v. 2001, josta se muutti Turkuun v. 2003, Helsinkiin v. 2005, Brysseliin Belgiaan v. 2007 ja Geneveen Sveitsiin v. 2010. Vienna International Apartment on toiminut Helsingissä vuodesta 2013. Vuonna 2004 taustayhteisö Vienna International Apartment Art Association, voittoa tavoittelematon yhdistys, reisteröitiin Suomessa. [1].

Vienna International Apartment on järjestänyt vuosittain kaksi taidenäyttelyä perustajansa taiteilija ja kuraattori Silvio Salgadon (s. 1968) asunnossa. Tavoitteena on, teosten ja näyttelyiden kautta, nostaa keskusteluun nykytaiteen ja sen esillepanon käytäntöjä, erityisesti yksityisen ja julkisen elämänalueen ja yksityisten ja julkisten tilojen välisiä rajoja[2][3]. Toinen erityispiirre on eri taustoista ja kokemuspiireistä - eri maista kotoisin olevien, eri ikäisten, eri koulutustaustan omaavien, eri medioita käyttävien - taiteilijoiden ja yleisön saattaminen yhteen; moneen näyttelyyn on myös liittynyt performansseja ja keskustelutilaisuuksia[4][5].

Yhteistyöprojekteja Vienna International Apartment on toteuttanut eri museoiden ja gallerioiden kanssa; mm. Wäinö Aaltosen museo, Turku[6]; Helsingin kauppakorkeakoulu[7]; Thomas K. Lang Gallery, Wien[8]; Museum Baluarte de la Candelaria, Cádiz, Espanja[9]; Instituto Camoes, Lissabon, Portugali[10]; SECONDroom/ moorDNOCES Gallery, Bryssel, Belgia[11]; ja PILOT International Art Forum, Lontoo, Iso-Britannia[12].

Näyttelyitä ovat tukeneet Taiteen keskustoimikunta, Varsinais-Suomen taidetoimikunta, British Council, IASPIS - International Artists Studio Programme in Sweden, Itävallan kulttuuriministeriö, KulturKontakt Austria, Itävallan liittokanslerinviraston taideosasto, Geneven kaupunki, Turun kaupunki, Suomen suurlähetystö, Wien, Itävallan suurlähetystö, Helsinki, Puolan suurlähetystö, Helsinki, Adam Mickiewicz Institute, Puolan kulttuuriministeriö, Polish Institute in Vienna ja Wienin kaupunki; sekä yhteistyökumppanit Secession, Exhibition Hall for Contemporary Art, Wien, Wai Wai Space, Bryssel, Sibelius-museo, Turku, FRAME - Finnish Fund for Art Exchange, IC - Instituto Camões, Portugalin ulkoasiainministeriö, Ibero-American Institute of Finland, Madrid, Suomen suurlähetystö, Lissabon, Webster University, Wien, Halikon kunta, Wäinö Aaltosen museo, Galleria Nunes, Helsinki, Helsingin kauppakorkeakoulu, Museum Baluarte de la Candelaria, Cádiz, Espanja ja Cádizin kaupunki. Yksityisistä yrityksistä mm. Przekrój Magazine, Warsaw, Stilissimo BVBA, Brussels, LVI-Pepe Oy, Turku, Stockmann Oyj Abp, Turku, Bauhaus Finland, Raisio, Pub Uusi Apteekki, Turku, Zdenko Dworak Ges.mbH, Vienna, Salon Autosähkö, Salo ja House Etuve, Bryssel, ovat tukeneet projekteja.[13]

Näyttelyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Do Not Touch Please! 19.6.-8.8.2010: Panagiotis Balomenos - Sabine Jelinek - Jukka Korkeila - Leung Hoi Yat Jonathan - Céline Prestavoine - Walt Van Beek - Tamara Van San

Pleurer et Bonheur 18.12.2009-28.2.2010: Michel Couturier - Simona Denicolai & Ivo Provoost - Korneel Devillé - Jörn Quandt - Philippe Van Wolputte - Mehdi-Georges Lahlou

building dwelling thinking across the horizon line 18-31.12.2009: Sílvio Salgado

Land. A sense of place 4.12.2008-30.1.2009: Jan Verbruggen

Common-place 15.5.-20.6.2008: Aglaia Konrad - Willem Oorebeek - Krüger & Pardeller

Welcome to the Kingdom of Belgium. Homage to Marcel B. 22.11.-20.12.2007: Panagiotis Balomenos - Petri Huurinainen - Lukas Schaller - Sílvio Salgado

The cat inside 11.5.-6.2007: Panagiotis Balomenos - Aku Korhonen - Nikola Uzunovski

Kiss me just once more 23.11.-21.12. 2006: Charlie Birch - Hannaleena Heiska - Midori Mitamura

This is not a Finnish landscape 2-21.6.2006: Sílvio Salgado

In This (Our) Country. Art from Poland 25.11.-22.12.2005: Dorota Buczkowska - Pawel Ksiazek - Robert Kusmirowski - Marcin Maciejowski - Marzena Nowak - Jan Simon

Voyage in Place 26.5.-23.6.2005: Panagiotis Balomenos - Philippine Hoegen - Tiina Laitanen - Hannele & Helena Romppanen - Jürg Schmoll

I Like It Here 22.10.-26.11.2004: Päivi Häkkinen - N.I.C.J.O.B. - Elin Strand

Mum is not at home 14.5.-11.6.2004: Anja Behrendt - Colin Guillemet - Sabine Jelinek - Kalle Turakka Purhonen - Tine Thorup

IN&OUT 20.11.-12.12.2003: Sílvio Salgado

COME IN 8.5.-4.6.2003: Laura Cull - Ursula Mayer - Niamh McCann - Elena Nemkova - Anna Nyberg - Johanna Rille

Much Depends on the Viewer 16.10.-16.11.2002: Charlie Birch - Lali Chetwynd - Sabine Jelinek - Paola Junqueira - Doris Krüger - Silvia Reneses - Elin Strand - Marta Traquino - Sylvia Wagner_Weger

Within/Without Appearances 25.4.-15.5.2002: Petri Huurinainen - Susi Jirkuff - Suse Krawagna - N.I.C.J.O.B. - Marina Seilern - Gerhard Treml

Transcriptions 15.11.-14.12.2001: Sílvio Salgado

Yhteistyöprojektit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

What colour has the sky got now? 22.5.2010, SECONDroom/ moorDNOCES Gallery, Bryssel: Martha Traquino

9 Voices, 9 Places - Finland 19.12.2008-1.3.2009, Museum Baluarte de la Candelaria, Cádiz, Espanja: Adel Abidin, Panagiotis Balomenos, Päivi Häkkinen, Minna L. Henriksson, Petri Huurinainen, Kati Immonen, Jukka Korkeila, Harri Pälviranta, Roi Vaara. Kuraattori Silvio salgado.

9 Voices, 9 Places - Finland 16.4.-9.5.2008, IC - Instituto Camões, Lissabon: Adel Abidin, Panagiotis Balomenos, Päivi Häkkinen, Minna L. Henriksson, Petri Huurinainen, Kati Immonen, Jukka Korkeila, Harri Pälviranta, Roi Vaara. Kuraattori Silvio Salgado.

building dwelling thinking across the horizon line - work II Projekti Stilissimo design-studiossa, Bryssel 2007: Sílvio Salgado

The landscape within Projekti yksityisasunnossa, Lauttasaari, Helsinki 2007: Sílvio Salgado

building dwelling thinking across the horizon line Projekti Helsingin kauppakorkeakoulussa, Helsinki 2007: Sílvio Salgado

4133 Strokes - 4133 vetoa Projekti yksityisasunnossa, Lönnrotinkatu, Helsinki 2006: Sílvio Salgado

It Could Be You 20.12.2006-7.1.2007, Galleria Nunes, Helsinki: Jonathan Stiles

Without Boundaries 30.9.-27.11.2005, Wäinö Aaltosen museo – Turun kaupungin taidemuseo, Turku: Panagiotis Balomenos, Pirmin Blum, Karin Frank, Colin Guillemet, Petri Huurinainen, Doris Krüger & Walter Pardeller, Sabine Jelinek, Paola Junqueira, Niamh McCann, Anna Nyberg, Hannele & Helena Romppanen, Unstable Society of Flexible Production: Linus Elmes, Milo Lavén & Elin Strand. Kuraattori Silvio Salgado.

Intermission: without Sibelius 12.1.-13.2.2005, Sibelius-museo, Turku: Sílvio Salgado

PILOT International Art Forum 15.-18.10.2004, Limehouse Town hall, Lontoo: Päivi Häkkinen, kuraattori Sílvio Salgado

Zeig mir was 8.9.-29.10.2004, Thomas K. Lang Gallery, Wien: Sílvio Salgado

Treffit 4.1.-29.2.2004, Franssintalon kulttuurikeskus, Halikko: Sílvio Salgado

Aurinkoinen tulevaisuus - Solig Framtid 6.6.-15.7.2004, Westers - Mathildedal - Salo: Ympäristötaideprojekti, 25 taiteilijaa

Sílvio Salgado: "Beyond the Museum: Art, Institutions and People" 8.11.2007, torstailuennot-sarja, Kuvataideakatemia, Helsinki.

Sílvio Salgado: "Please come in! A discussion on private/public spaces and their relation to the viewer in contemporary art presentation, with the focus on the Vienna International Apartment” 15.2.2003, Christine König Gallery, Wien: Luento ja keskustelutilaisuus Christine König –gallerian Saturday Lunch Lectures –sarjassa.

Artikkelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(ei täydellinen lista)

“Pleurer et Bonheur”, TV Brussels, 20.12.2009[14].

Colette Dubois, “Common-place pour Konrad, Oorenbeek, Krüger et Pardeller”, H Art Magazine, 29.5.2008.

Marja-Terttu Kivirinta, “Yksityisen ja julkisen rajalla”, Helsingin Sanomat, 18.12.2006.

“Mum is not at home”, toukokuu 2004, Flash Art Online [15].

Päivi Ojanperä, “Salgadon siirtolavat vapisuttavat yksityisyyden rajoja”, Turun Sanomat, 12.1.2004.

Minna Aalto, “Meditationer kring olika teman”, Åbo Underrättelser, 6.12.2003.

Jere Hakamäki, “Kurkistus liikkuvaan kotiin”, Turun Sanomat, 26.11.2003.

“Taidenäyttely yksityisasunnossa”, City, joulukuu 2003.

“Come In”, eSeL Arts Online, toukokuu 2003[16].

Nicole Scheyerer, “Kunst kurz”, Falter 42/02, 18-24.10.2002.

Manisha Jothady, “Vienna International Apartment”, FRAME Magazine, 11 April – 2.5.2002.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]