Vesisiippa

Vesisiippa
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya Kunta: Eläinkunta Animalia Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata Luokka: Nisäkkäät Mammalia Lahko: Lepakot Chiroptera Heimo: Siipat Vespertilionidae Suku: Aitosiipat Myotis Laji: daubentonii
Kaksiosainen nimi
Myotis daubentonii (Kuhl, 1817)
Vesisiipan levinneisyys
Synonyymit
Myotis daubentoni
Katso myös
Vesisiippa Wikispeciesissä   Vesisiippa Commonsissa

Vesisiippa (Myotis daubentonii) on lepakkolaji, jota tavataan pääasiassa Etelä-Suomessa, mutta sitä tavataan Keski-Suomeen saakka. Vesisiippa on yleinen koko Euroopassa. Vesisiippa kuuluu kapeasiipisiin lepakkolajeihin.

Ulkonäkö

Vesisiippa on noin 3,5–5 cm pitkä, noin 5–15 gramman painoinen. Vesisiippa on päältä tasaisen tummanruskea ja alapuolelta hopeanharmaa. Sen kyljissä ei ole selkeää rajaa värin vaihtumiselle. Lentopoimu ja korvalehdet ovat tummanruskeita. Vesisiipan ja viiksisiipan erottaminen toisistaan on lähes mahdotonta: ainut ero on se, että vesisiipan takajalan ulkosyrjän räpylä ei ulotu varpaisiin asti.

Ympäristö

Vesisiipan mieluisinta ympäristöä ovat metsät ja puistot, joissa on jokia, järviä ja lampia. Siellä se lentää edestakaisin matalalla veden yllä tai rantavyöhykkeen puiden ja pensaiden välissä.

Vesisiippa jättää päiväpiilonsa iltahämärässä ja voi olla liikkeellä koko yön; varsinaisia aktiiviaikoja ovat kuitenkin ilta- ja aamuyö. Välillä vesisiippa käy lepäämässä puunkolossa, linnunpöntössä, muurissa tai sillan alla. Talven vesisiippa viettää horroksessa luolissa, kellareissa, kaivoskäytävissä jne. Kaivoksissa talvehtiminen on vesisiipalle tyypillistä. Vesisiippaa tavataan usein vesistöjen varsilla, etenkin Suomen eteläisissä osissa. Laji on vain lyhyen matkan muuttaja ja talvehtii suurimmaksi osaksi Suomessa.

Ravinto

Vesisiippa pyydystää enimmäkseen pieniä hyönteisiä, kuten sääskiä, vesiperhosia ja yöaktiivisia pikkuperhosia. Vesisiippa saalistaa mieluiten yli puolen hehtaarin kokoisten järvien lähettyvillä. Se saalistaa veden pintaa viistäen siepaten välillä jopa veden pinnasta hyönteisiä. Saalistava vesisiippa kaartelee laajasti lampien pinnan yllä kadoten välillä veden pinnan päälle kaartuneiden oksien lomaan. Laji voi joskus saalistaa myös lehti- ja sekametsien aukoissa.

Veneiden pohjamaaleista liukeneva ja pohjamudassa eläviin surviaissääskien toukkiin siirtyvä orgaaninen tina on uhka vesisiipoille. Kun toukat ovat kehittyneet aikuisiksi lentäviksi sääskiksi, niiden sisältämä tina alkaa rikastua niitä syövien siippojen elimistöön.

Lisääntyminen

Parittelu tapahtuu syksyllä ja pitkin talvea horroksessa kivikasoissa, luolissa, kellareissa, pöntöissä ja kaivoskäytävissä. Sikiönkehitys viivästyy, ja vasta heinäkuussa syntyy yleensä yksi poikanen, jota emo imettää noin kuukauden. Poikanen alkaa pärjätä itsekseen vasta 6-8 viikon iässä.

Raivotauti

Sveitsiläinen lepakkotutkija kuoli 1985 Suomessa raivotautiin. Aluksi hänen epäiltiin saaneen tartunnan Sveitsistä, mutta myöhemmissä tutkimuksissa on todettu, että virustyyppi oli Suomessa esiintyvää lajia. Asia varmistui, kun Turun Kakskerrasta löytyi syksyllä 2009 ensimmäisen kerran vesisiippa, joka sairasti raivotautia. Virusta on ykkös- ja kakkostyyppiä, ja Kakskerran lepakolla oli samaa kakkostyyppiä kuin tutkijalla. Sitä ei juuri ole Keski-Euroopassa, jossa ykköstyyppi on yleisempi. Tutkimukset ovat jatkuneet vuonna 2010.

Aiheesta muualla

• vesisiippa harjureitti
• Vesisiippa Keskisuomalainen