Valkokastike
Valkokastike eli vaalea peruskastike eli béchamelkastike on kastike, jota eri tavoin muunneltuna käytetään monien ruokalajien valmistuksessa. Ranskankielisen nimensä se on saanut 1600-luvulla kuningas Ludvig XIV:n aikaan eläneen markiisi Louis de Béchamelin mukaan. Kastike lienee vanhempaa perua, mutta markiisi oli suuri kulinaristi ja siksi kastike sai nimensä hänen mukaansa.[1][2]
Nesteenä kastikkeessa voidaan käyttää liha- tai kasvislientä tai maitoa, jolloin sitä sanotaan maitokastikkeeksi.
Suomessa kastike oli suosittu vielä 1980-luvulla munakastikkeena, johon oli sekoitettu keitettyä kananmunaa kuutioituna. Sipulikastikkeeksi se muuntuu, kun siihen lisätään kuullotettua sipulia, ja juustokastikkeeksi kuorrutuksiin juustolla rikastettuna.[1]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Katja Bäcksbacka, Béchamel sai nimensä markiisilta, Helsingin Sanomat 16.12.2010 sivu D 4
- ↑ Compuline, Gastronomian sanasto