Tulirokko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yksi tulirokon oireista on ns. mansikkakieli.

Tulirokko eli scarlatina on streptokokki-A:n aiheuttama sairaus. Sama bakteeri aiheuttaa angiinan. Tulirokko ei kuulu varsinaisiin rokkosairauksiin, joiden aiheuttajana on virus.

Tulirokkoon sairastuneelle nousee nopeasti korkea kuume. Muina oireina ovat kova kurkkukipu, pienipilkkuinen punainen liekkejä muistuttava ihottuma ja mansikkakieli (kielen pinta on rosoinen ja kirkkaan punainen). Ihottuma näkyy ensin kasvoissa ja kaulalla, mistä se leviää koko kehoon. Taudin itämisaika on 3–5 vuorokautta. Ihottuman voi saada vain kerran, mutta nielutulehdukseen voi sairastua useammankin kerran.

Tulirokko oli aiemmin vaarallinen kulkutauti. Se aiheutti laajoja epidemioita ja pahimmissa tapauksissa jopa puolet sairastuneista 1–2-vuotiaista lapsista kuoli. Tulirokko leviää nopeasti ilmassa pisaratartuntana, ja myös oireettomat taudinkantajat voivat levittää sairautta. Tartunnan voi saada myös esimerkiksi lelujen tai ovenkahvojen välityksellä.

Penisilliinin keksiminen toi avun myös tulirokkoon. Antibioottihoidosta huolimatta tulirokon jälkeen voi esiintyä munuaisvaurioita tai reumakuumetta, mutta tämä on erittäin harvinaista.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]