Reumakuume

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Reumakuume on A-ryhmän streptokokkibakteerin laukaisema vasta-aine- ja tulehdusreaktio, joka vahingoittaa sidekudosta yleisesti mutta erityisesti niveliä ja sydäntä. Sydämessä vahingoittuvat kaikki kolme kerrosta: sydänpussi, sydänlihas ja sydämen sisäkalvo. Useat reumakuumeen pitkäaikaisseuraukset johtuvat sydämen läppävaurioista, joiden syynä on sydämen sisäkalvon tulehdus. Reumakuumeen muita piirteitä ovat niveltulehdukset monessa nivelessä yhtä aikaa.

Harvinainen reumakuumeeseen liittyvä sairaus on korea eli tanssitauti, jolle ovat ominaisia pakkoliikkeet. Sitä on yleensä lapsilla ja nuorilla. Reumakuume alkaa useimmiten nieluinfektiosta eli angiinasta. Syynä voi olla myös tulirokko. Reumakuume on kuitenkin muuttunut harvinaiseksi streptokokki-infektioiden antibioottihoidon ansiosta.

Oireet ja hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Potilaalla on yleensä kuumetta ja tulehduskipuja. Laboratoriokokeista lasko, CRP ja veren valkosolut ovat koholla tulehduksen merkkinä. Vasta-ainereaktio streptokokkeja kohtaan (AST-koe) on poikkeava. Potilaalla saattaa olla ihonalaisia kyhmyjä sekä punaisia tai sinipintaisia ihottumaläiskiä vatsassa tai rintakehän sivulla.

Streptokokkibakteeri hoidetaan antibiootilla, yleensä penisilliinillä tai kefalosporiinilla. Pitkäaikainen vuosia kestävä tai tarvittaessa toistuva antibioottihoito on tarpeen uusien tulehdusten ehkäisemiseksi. Tulehdusoireita lievitetään tulehduskipulääkkeillä. Muu hoito määräytyy tilanteen mukaan.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]