Triin Soomets

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Triin Soomets Tallinnan HeadRead-kirjallisuusfestivaalilla 2014.

Triin Soomets (s. 1969 Tallinna) on virolainen runoilija. Hän opiskeli virolaista filologiaa Tarton yliopistossa ja valmistui vuonna 1994. Hän julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Sinine linn ("Sininen kaupunki") vuonna 1990.[1][2] Soomets on liitetty viron uudelleenitsenäistymisen jälkeiseen yhteiskunnalliseen murrokseen ja senaikaiseen naisrunoilijoiden aaltoon.[2]

Aistillista ja filosofista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soometsin tyyliä on kuvattu monilla vastakohtapareilla: hänen runoutensa on sekä leikkisää että vakavaa, aistillista ja pohdiskelevaa. Runot puhuvat kehollisesta kokemuksesta, kivusta ja ahdistuksesta mutta pohtivat samalla olemassaoloa ja sen tarkoitusta filosofiseen ja täsmälliseen tapaan. Soometsin runoutta on sanottu kuvalliseksi – konkreettisillakin asioilla on siinä symbolinen merkitys.[1][2][3]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soomets on julkaissut toistakymmentä runokokoelmaa ja kaksi lastenkirjaa sekä osallistunut useisiin antologioihin.[4] Hänen runojaan on käännetty muun muassa englanniksi, arabiaksi, saksaksi, ranskaksi, hollanniksi ja unkariksi. Suomeksi häneltä on julkaistu kokoelma Olemisen ompelet (Suom. Varja Arola ja Anniina Ljokkoi, 2016) sekä runoja kolmessa antologiassa.[5][6]

Runokokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sinine linn. Eesti Raamat,1990.
  • Randmes unejanu. Tartumaa, 1994.
  • Janu masinas. Tartumaa, 1994.
  • Pidurdusjälg. Tuum, 1994
  • Soon. Tuum, 2000.
  • Kaardipakk. Näo Kirik, 2001. (Asko Künnap, Jürgen Rooste, Karl Martin Sinijärv, Elo Viiding, Triin Soomets)
  • Toormaterjal. Verb, 2004.
  • Leping nr 2. Tuum, 2004.
  • Väljas. Tuum, 2006.
  • Kaardipakk Kaks. Näo Kirik, 2006. (Asko Künnap, Jürgen Rooste, Karl Martin Sinijärv, Elo Viiding, Triin Soomets)
  • Varjatud ained. Tuum, 2009.
  • Kogu tõde. Kaardipakk Kolm. Näo Kirik, 2011. (Kristiina Ehin, Maarja Kangro, Jan Kaus, Asko Künnap, Jürgen Rooste, Karl Martin Sinijärv, Elo Viiding, Triin Soomets)
  • Asjade omadused. Verb, 2013.
  • Hulgakesed. Verb, 2015.
  • Valitud omadused. Valitud luulet 1990–2015. Tuum, 2016.

Antologiat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaamose kiuste. Verb, 2004.
  • Kolmteist eesti kirja. Kultuurileht, 2016.

Lastenkirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Miks sul pole saba? Päike ja Pilv, 2012.
  • Unerong. Päike ja Pilv, 2013.

Suomennetut runot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runokokoelmat

  • Olemisen ompelet: runoja. Suom. Varja Arola ja Anniina Ljokkoi. Viisas elämä, 2016. ISBN 978-952-260-557-3.

Antologiat

  • 8 + 8 : Eesti ja Soome luulet = suomalaista ja virolaista runoutta. NyNorden, 2013. 931425152. ISBN 9789949940936.
  • Talo meren ääressä: valikoima virolaista nykyrunoutta. Runoyhdistus Nihil Interit, 2011. ISBN 9789529886241.
  • Ajattelen koko ajan rahaa. Kivikovaa virolaista nykyrunoutta. Johnny Kniga, 2006. 76866703. ISBN 9510317659.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Triin Soomets estlit.ee. Biography Estonian Literature. Viitattu 7.5.2017. (englanniksi)
  2. a b c Triin Soomets tuglas.fi. Tuglas-seura. Arkistoitu 3.3.2018. Viitattu 7.5.2017.
  3. Suosittu runoilija Virosta tänään Joelissa — Triin Soomets ei halua keskinkertaista Itä-Savo. Arkistoitu 18.3.2017. Viitattu 7.5.2017.
  4. Triin Soomets estlit.ee. Bibliography Estonian Literature. Viitattu 7.5.2017. (englanniksi)
  5. Triin Soomets - Translations Estonian Literature estlit.ee. Viitattu 7.5.2017. (englanniksi)
  6. Viisas Elämä -kirjat Viisas ElämäViisas Elämä -kirjat. Arkistoitu 28.2.2018. Viitattu 7.5.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]