Thomas Johanson

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Thomas Johanson (s. 3. kesäkuuta 1969, Helsinki) on helsinkiläinen kilpapurjehtija ja olympiavoittaja. Hän voitti yhdessä Jyrki Järven kanssa 49er-luokan kultaa Sydneyn olympiakisoissa 2000. Johanson on kaikkien aikojen menestyneimpiä suomalaispurjehtijoita, sillä hänellä on sekä olympia-, MM- että EM-kultaa. Johanson on menestynyt E-jolla, laser ja 49er -luokissa.

Järven lopetettua kilpauransa Thomas Johansonin pariksi tuli Jukka Piirainen, jonka kanssa hän osallistui Ateenan olympiakisoihin 2004. Elokuussa 2005 Johanson ilmoitti lopettavansa kilpailu-uransa olympialuokissa.

Thomas Johanson siirtyi avomeripurjehdukseen 60 jalkaisten trimaraanien kautta Ericsson racing teamin miehistöön. Volvo Ocean Raceen 2008-2009. Miehistö voitti Volvo Ocean Racen kautta aikojen pisimmän etapin Quindaosta Kiinasta - Brasilian Rio De Janeiroon Johansonin toimiessa vahtipäällikkönä.

Thomas Johanson palasi Volvo Ocean Raceen 2012 osallistuen kilpailun 5:lle etapille Aucklandista - Itajaihin. Puma Ocean Racingin miehistön jäsenenä hän voitti kyseisen etelän meren osuuden toisen kerran peräkkäin.

Thomas Johanson on purjehtinut 2 kertaa Kap Hornin ympäri ja samalla hänestä tuli suvussaan kolmannessa polvessa Kap Hornin kiertäjä. Aiemmin Isoisä ja Isoisän äiti sekä isä 1901 Hellas nimisellä purjelaivalla.

Seuratasolla Johanson edustaa Nyländska Jaktklubbenia. Hän on myös kasvattajaseuransa Suomalaisen Pursiseuran jäsen.

Sisällysluettelo

Saavutuksia [muokkaa]

49er [muokkaa]

  • olympiakultaa Sydney 2000 (parina Jyrki Järvi)
  • kahdeksas sija Ateenan olympialaisissa 2004 (parina Jukka Piirainen)
  • MM-pronssia 2000
  • MM-kisoissa 27. 1999, kahdeksas 2001, 19. 2003 ja 10. 2004
  • EM-kisoissa kuudes 2002

Laser [muokkaa]

E-jolla [muokkaa]

  • MM-kisoissa neljäs 1988, viides 1989, kuudes 1990 ja neljäs 1991

Volvo Ocean Race [muokkaa]

  • 2011-2012 5 Etapin voitto
  • 2008-2009 Kokonaiskilpailun neljäs.
  • 2008-2009 5 Etapin voitto

Aiheesta muualla [muokkaa]