Te Rauparaha

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Piirros Te Rauparahasta 1840-luvulta

Te Rauparaha (~1760 - 1849) oli Ngāti Toa maoriheimon johtaja. Epäselvyydet maakaupoissa New Zealand Companyn kanssa johtivat Wairaun verilöylyyn Marlboroughissa, jossa maorit surmasivat 12 heille antautunutta eurooppalaista.

Alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1819 Te Rauparaha johti heimonsa Ngā Puhi heimon yhteyteen taistellakseen heidän kanssaan muskettisodissa, joka oli maorien keskinäistä sotaa. He joutuivat tappiolle ja menettivät alkuperäisen maansa Pohjoissaaren pohjoisessa nurkassa. He joutuivat muuttamaan saaren eteläosiin ja Kapitin saarelle. Eteläsaaren maoriheimot yrittivät valloittaa saarta 1824, mutta Te Rauparaha onnistui kukistamaan hyökkäykset. Te Rauparaha kävi kauppaa eurooppalaisten kanssa ja sai näin käsiinsä musketteja. 1827 hän hyökkäsi Eteläsaarelle ja hallitsi lopulta suurinta osaa sen pohjoisosasta.[1]

Yhteenotto eurooppalaisten kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Wairaun verilöyly

New Zealand Company lähetti vuonna 1839 retkikunnan Ngāti Toan alueelle. Heidän tehtävänään oli etsiä sopivaa maata siirtokunnan perustamista varten. Te Rauparaha myi heille maata nykyisen Nelsonin alueelta Golden Baysta. 1840 Te Rauparaha allekirjoitti Waitangin sopimuksen, jolla hän uskoi turvaavansa valloittamansa alueet. Eurooppalaisten siirtolaisten tulo kuitenkin jatkui, ja Te Rauparaha kieltäytyi myymästä heille uusia alueita. Tämä johti välien kiristymiseen eurooppalaisten kanssa jotka yrittivät pidättää hänet. Tapahtui Wairaun verilöyly jossa kuoli 22 eurooppalaista. Silloinen kuvernööri Robert FitzRoy päätti antaa maoreille anteeksi sillä New Zealand Company oli käyttänyt maahankinnoissa hämäriä keinoja.

Loppuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1846 puhkesi Hutt Valleyssa uusi maorien ja eurooppalaisten välinen yhteenotto. Maoreja johti Te Rangihaeata, joka oli Te Rauparahan sisaren poika. Vaikka Te Rauparaha ei ollut tapahtumaan suoraan osallinen, kuvernööri George Grey pidätti hänet, ja hänet karkotettiin Pohjoissaarelle. Hän sai luvan palata 1848, ja hän kuoli seuraavana vuonna 1849.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]