Tanja

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tanja
Nimipäivä
– suomenkielinen 13. lokakuuta
– ruotsinkielinen -
– ortodoksinen 12. tammikuuta
Muunnelmia Taina, Taija
Ulkomaisia vastineita Tatjana
Nimen alkuperä Tatiana

Tanja on naisen etunimi. Suomessa Tanjan nimipäivä on 13. lokakuuta.

Väestörekisterikeskuksen mukaan nimi Tanja on Suomessa annettu 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on noin 12 289 henkilölle, joista hieman yli puolet on syntynyt 1960- ja 1970-luvuilla. Viime vuosina (2010-2012) nimen on saanut etunimiensä joukkoon alle 20 ihmistä.[1]

Nimi Tanja on lyhentymä suositusta venäläisestä nimestä Tatjana. Nimi Tatjana perustuu latinankieliseen naisennimeen Tatiana, jonka maskuliininen vastine on Tatianus. Nimien taustalla on roomalainen sukunimi Tatius, jonka merkitys on epäselvä.

Nimi Tatiana tuli tunnetuksi Euroopassa 200-luvulla kuolleen Pyhän Tatianan välityksellä. Hän oli ylhäissyntyinen kristitty, joka toimi Rooman seurakunnan diakonissana. Hän koki marttyyrikuoleman kieltäydyttyään uhraamasta muiden uskontojen jumalille.

Nimi yleistyi, koska Venäjällä on yleistä nimetä lapsi pyhimyksen mukaan.

Tanjasta on myös nimimuunnelmia esim. Tania.

Tunnettuja Tanjoja [muokkaa]

Kuvitteellisia Tanjoja [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

  1. Nimipalvelu Väestörekisterikeskus. Viitattu 13.10.2012.
Tämä etunimiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.