T-imusolu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
T-solujen aktivoituminen
Makrofagi tai B-solu hajottaa ”syömänsä” antigeenin ja liittää sen fragmentit kudostyyppimolekyyleihinsä. T-solun antigeenireseptori tunnistaa kudostyyppimolekyyliin liitetyn antigeenin fragmenttiepitoopin, mikä aktivoi T-solun erittämään sytokiineja. T-solut erilaistuvat joko auttaja-T-soluiksi tai tappaja-T-soluiksi. Sytokiinit kiihdyttävät uusien T-solujen kasvua. Auttaja-T-solut erittävät lisää sytokiineja kutsumaan paikalle muita valkosoluja ja ohjaamaan niiden toimintaa. Tappaja-T-solut tuhoavat infektoituneita soluja.

T-imusolu, T-lymfosyytti tai T-solu on lymfosyyttien eli imusolujen toinen päätyyppi B-solujen kanssa. T-solut syntyvät luuytimessä ja osa niistä kypsyy kateenkorvassa.[1]

Ne auttavat tuhoamaan solujen sisällä eläviä taudinaiheuttajia. Ne myös säätelevät puolustuskeinoja, joilla elimistö taistelee taudinaiheuttajaa vastaan. T-solut jaetaan pintarakenteen mukaan alaluokkiin, joista tärkeimmät ovat CD4- ja CD8-lymfosyytit. CD-4 -positiiviset solut ovat auttaja-T-soluja ja ne muun muassa erittävät immuunijärjestelmää ohjaavia sytokiineja. CD-8 -positiiviset solut ovat tappaja-T-soluja (sytotoksisia T-soluja) ja ne tuhoavat infektoituneita soluja.

Muita alaryhmiä ovat muisti-T-solut, luonnolliset tappaja-T-solut (natural killers T cells eli NKT-solut) ja säätelijä-T-solut. Sen sijaan NK-solut (luonnolliset tappajasolut, natural killers) eivät kuulu T-lymfosyytteihin, sillä niiden pinnalla ei ole erityisiä T-solureseptoreita.

T-solujen reaktiotapaa kutsutaan soluvälitteiseksi spesifiseksi immuunivasteeksi. Ne eivät tunnista mikrobien antigeenejä, vaan pääasiassa elimistön omia vahingoittuneita soluja.

Kohdesolut tunnistetaan kudostyyppimolekyylien (MHC) avulla. Kaikissa elimistön soluissa on näitä kudostyyppimolekyylejä, jotka muodostuvat solun proteiinien pilkkoutumisessa syntyvistä peptideistä. Näiden molekyylien avulla solu "esittelee" itse tuottamansa proteiinit. Kun solu alkaa tuottaa erilaisia proteiineja (esimerkiksi virusproteiineja), muuttuu kudostyyppimolekyyli. T-solut tunnistavat muuttuneen molekyylin ja aloittavat solun tuhoamisen.

Tappajasolut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tappajasolut tuhoavat kohteensa (esimerkiksi viruksen saastuttama solu tai syöpäsolu) rikkomalla sen solukalvon. Tämä tapahtuu perforiiniproteiinin avulla. Perforiinimolekyylit tarttuvat kalsiumionien vaikutuksesta solukalvoon ja muodostavat renkaan, niin että renkaan keskelle muodostuu solukalvon läpäisevä reikä. Soluun vuotaa suolaioneja, tuloksena solun turpoaminen ja lopulta halkeaminen ja kuolema.

Tappajasolusta myös vapautuu tuhottavaan soluun perforiinireikien kautta entsyymejä jotka nopeuttavat kohdesolun kuolemaa.

Auttajasolut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auttaja-T-solut ovat immuunijärjestelmän tärkeimpiä säätelysoluja. Saatuaan tiedon elimistöön päässeestä taudinaiheuttajasta auttajasolut alkavat tuottaa sytokiinejä. Ne ovat tärkeitä välittäjäaineita joiden avulla immuunipuolustuksen solut säätelevät toistensa toimintaa.

Auttajasolut eivät itse pysty tuhoamaan taudinaiheuttajia, ja ilman muita valkosoluja ne ovatkin hyödyttömiä. Ne ovat kuitenkin äärimmäisen tärkeitä kokonaisuuden kannalta. HI-virus käyttää isäntäsolunaan auttaja-T-soluja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tirri, R., Lehtonen, J., Lemmetyinen, R., Pihakaski, S. & Portin, P: ”imusolut”, Biologian sanakirja, s. 269. Uudistetun laitoksen 3. painos. Otava, 2006. ISBN 951-1-17618-8.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.