Sven Sumelius
Sven Åke Sumelius (17. syyskuuta 1895 Kirkkonummi – 16. marraskuuta 1971) oli suomalainen jääkärimajuri.[1][2] Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri. Tulikasteensa hän sai Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan muun muassa komppanian päällikkönä Valkoisen armeijan jääkärijoukoissa. Myöhemmin hän osallistui vielä talvi- ja jatkosotaan muun muassa pataljoonan komentajana
Perhe ja opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sumeliuksen vanhennat olivat tilanomistaja August Wilhelm Sumelius ja Hedvig Matilda Rosberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Margit Frömanin kanssa. Hän kävi seitsemän luokkaa Läroverket för gossar och flickor-nimistä oppikoulua Helsingissä ja suoritti yksityisesti kahdeksannen luokan samassa koulussa vuonna 1923. Lisäksi hän kävi ruotsalaisen kauppaopiston (Högre svenska handelsläroverkets handelsinstitut). Opintojaan hän jatkoi syksyllä vuonna 1915 Kööpenhaminan eläinlääkintä- ja maatalouskorkeakoulussa. Sotilaskoulutustaan hän täydensi osallistumalla useisiin lyhytaikaisiin täydennys- ja harjoituskursseihin.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sumelius liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 27. lokakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän sai pataljoonassa myös viestikoulutuksen.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sumelius palasi takaisin Suomeen 30. tammikuuta 1918 oberzugführer Jacobsonin komennuskunnan mukana Tornioon. Hän osallistui sisällissodan puhjettua joukkueenjohtajana taisteluihin Tervolassa ja Torniossa. Tornion taisteluiden jälkeen hänet määrättiin 10. helmikuuta 1918 alkaen Ouluun, jossa hänet määrättiin Oulun suojeluskunnan päälliköksi. Myöhemmin hänet määrättiin 1. huhtikuuta 1918 alkaen komppanianpäälliköksi 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Kuokkalassa ja etenemiseen Rajajoelle.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sumelius jatkoi palvelustaan sisällissodan jälkeen edelleen 5. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Kuopion jalkaväkirykmentti 4. Hän toimi komppanian päällikkönä rykmentin 2. komppaniassa sekä 8.heinäkuuta – 8. elokuuta 1918 välisen ajan I pataljoonan komentajana, jonka komentajaksi hänet nimitettiin 21. elokuuta alkaen. Hän erosi armeijasta 21. syyskuuta 1918 ja viljeli sen jälkeen kotitilaansa. Hän toimi siviilitoimiensa ohella 1. tammikuuta 1919 – 28. huhtikuuta 1920 välisen ajan Sipoon suojeluskunnan päällikkönä. Sumelius astui 28. huhtikuuta 1920 uudelleen armeijan palvelukseen ja hänet määrättiin komppanian päälliköksi Suomen valkoisen kaartin 1. komppaniaan. Hänet siirrettiin 19. elokuuta 1921 alkaen yleisesikuntaupseeriksi 1. Divisioonan esikuntaan, josta hän oli komennettuna 4. maaliskuuta - 1. toukokuuta 1922 välisen ajan 3. Divisioonan väliaikaiseksi esikuntapäälliköksi. Hänet siirrettiin 24. lokakuuta 1923 alkaen esikuntapäälliköksi Jääkäriprikaatin esikuntaan. Tänä aikana hän toimi 10. helmikuuta 1925 – 1. syyskuuta 1926 välisenä aikana Kaartin Jääkäripataljoonan komentajan viransijaisena. Jääkäriprikaatista hänet siirrettiin 13. heinäkuuta 1926 pataljoonan komentajaksi Keski-Suomen rykmentin II pataljoonaan. Hän erosi toistamiseen armeijasta 10. marraskuuta 1926 ja työskenteli sen jälkeen 1. joulukuuta 1926 alkaen Maanviljelijäin maitokeskus oy:n myymäläin tarkastajana ja oli sen ohella 14. helmikuuta 1927 alkaen Helsingin suojeluskuntapiirin Valkoisen rykmentin 1. Jääkäripataljoonan komentajana.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sumelius osallistui talvisotaan pataljoonan komentajana Jalkaväkirykmentti l0:ssä ja intendenttinä 4. Divisioonan esikunnassa. Jatkosotaan hän osallistui intendenttinä 8. Divisioonan esikunnassa ja myöhemmin intendenttinä Raaseporin suojeluskuntapiirissä. Vuonna 1942 hänet siirrettiin toimistoupseeriksi Kotijoukkojen esikuntaan. Hänet on haudattu Helsinkiin.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
         |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.