Suuri-Saaritsa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suuri-Saaritsa (ven. Большое Заречье, Bolšoje Zaretšje) on entinen kylä Leningradin alueen Volossovan piirin Kalttinan kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Ortesjoen yläjuoksulla Vuirin ja Kikkerin välisen maantien varrella.

Kylä mainitaan ensimmäisen kerran Novgorodin Vatjan viidenneksen verokirjassa vuonna 1499/1500. Tuolloin se oli Kaprion lääniin kuuluneen Zaretšjen pogostan keskus. 1700-luvun alussa Pietari I lahjoitti kylän arkkitehti Domenico Trezzinille, ja myöhemmin sinne rakennettiin kartano.

Kylän tuhoamisen muistomerkiksi jätetyt tulisijat.

Malaja Hatyn[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan aikana lokakuussa 1943 saksalaiset polttivat kylän siirtäessään asukkaita Baltiaan ja Saksaan. Osa asukkaista poltettiin elävältä. Tapahtuman muistoksi entisen kylän paikalle avattiin vuonna 1971 Malaja Hatyn -niminen muistomerkki.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]