Suomi24

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomi24
Suomi24-logo.png
Kotisivu http://www.suomi24.fi
Slogan Suomen suurin verkkoyhteisö
Tyyppi Internet-palvelut
Rekisteröinti Vaihtoehtoinen
Kielet suomi
Omistaja Aller Media Oy
Luonut Oy Telia InfoMedia Ab
Avattu 1. lokakuuta 1998[1]
Nykyinen tila Aktiivinen

Suomi24 on Suomen suurin verkkoyhteisö.lähde? Viikoittain palvelussa vierailee yli 1,3 miljoonaa ja kuukausittain jopa 3 miljoonaa eri käyttäjäälähde?.

Suomi24:n palveluita ovat muun muassa Keskustelu, Treffit ja Posti. Keskustelut on tunnetuin palvelu. Keskustelun aiheita on hampaidenhoidosta talonrakentamiseen ja Kotkasta Kolariin. Päivittäin julkaistaan jopa yli 20 000 uutta mielipidettä ja yhteensä mielipiteitä on jo yli 50 miljoonaa.

Suomi24:n toiminta alkoi jo vuonna 1998 Telian lanseeratessa sirkus.com -portaalin. Alkumetreiltä asti palveluvalikoimasta on löytynyt mm. Keskustelu, Chat sekä Treffit. Vuonna 2000 omistajaksi vaihtui Scandinavia Online Ab ja samana vuonna myös nimeksi vakiintui Suomi24. Vuonna 2001 Eniro osti Scandinavia Onlinen ja Suomi24:stä tuli osa Eniro-konsernia. Tällä tiellä edettiin pitkään kunnes nykyinen Suomi24 Oy:n aloitti toimintansa 1.7.2008. Tänä päivänä Suomi24 Oy on parinkymmenen hengen itsenäinen yhtiö, jonka omistaa Aller Media Oy.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Sosiaalisen median palvelut

Yritykset ja yhteisöt ovat siellä missä ihmiset ovat verkossa. Esimerkiksi Kirkko kuulolla -palsta on keskustelupalsta, jossa voit kysyä kirkon työntekijöiltä uskoon ja elämään liittyvistä asioista. Kirkko kuulolla -palstalla on mukana pappeja, nuorisotyönohjaajia, diakoneja ja muita kirkon työntekijöitä.

[muokkaa] Suomi24:ään yhdistetyt sivustot

Suomi24 (entinen Sirkus.com) koostuu monista eri palveluista. Palveluun on liitetty seuraavat sivustot:

  • Luotain.com (2000-2003): Eniro (entinen Telia InfoMedia) avasi vuonna 2000 Luotain-hakupalvelun, josta löytyi yritysten www-osoitteita. Luotain yhdistettiin Suomi24:n linkkioppaaseen.
  • Evreka.fi (1998-2001): Scandinavia Online perusti Evrekan Telian ylläpitämän pohjoismaiden AltaVistan seuraajaksi. Evreka saavutti nopeasti vankan suosion varsinkin tehokäyttäjien joukossa.
  • Haku.net (1998-2001): Serveri.net vaihtoi nimensä Haku.netiksi vuonna 1998. Samalla palvelu keskittyi linkkihakemiston ylläpitoon. Scandinavia Online osti Haku.netin Icon Medialabilta vuonna 2001 ja palvelu yhdistettiin Evrekaan.
  • Serveri.net (1996-1998): Serveri.net kuului ensimmäisiin suosittuihin suomalaisiin hakupalveluihin. Palvelussa oli laaja linkkiopas ja monia hakemiseen liittyviä erikoistoimintoja. Serverin perusti The Works.
  • Telian pohjoismainen AltaVista (1996-1998): Telia avasi 1996 pohjoismaiden AltaVistan, josta tuli nopeasti hyvin suosittu. Hausta oli myös suomenkielinen versio, joka loi perustan Suomi24:n nykyiselle hakupalvelulle.

Haku.net liitettiin vuonna 2001 Evreka.fi-palveluun. Evrekan omistanut Scandinavia Online osti Haku.netin ja vuonna 2001 koko Evreka liitettiin Suomi24-palveluun. Suomi24:n hakupalvelu, linkkiopas, karttahaku ja yrityshaku eriytettiin 2003 omaksi Eniro.fi-palvelukseen.

[muokkaa] Vihapuhe, syksy 2011 - puhetta puheesta

Suomi24:n keskustelijat määrittelevät vihapuhetta: Suomi24:n käyttäjät osallistuvat ahkerasti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tarttuvat aktiivisesti päivän polttaviin puheenaiheisiin. Norjan joukkosurmista kipinän saanut keskustelu vihapuheesta on ollut viime aikoina kaikkien huulilla myös Suomi24:ssä. Mediassa on yritetty määritellä vihapuheen käsitettä, ja myös Suomi24:n käyttäjät ovat määritelleet epätarkaksi koettua sanaa. http://keskustelu.suomi24.fi/node/10102344

[muokkaa] Kiss Chat Suomi24:ään

Helmikuussa 2005 Suomi24:n chattiin liitettiin Kiss FM:n Kiss Chat.[2] 9. toukokuuta 2007lähde?

[muokkaa] Kevään 2010 tietomurto

Sivustolle tehtiin huhtikuun 2010 alkupuolella laaja tietomurto, jossa tunkeutujat onnistuivat varastamaan palvelun käyttäjätietokannan, joka oli salatussa muodossa.[1] Hyökkääjät yrittivät myös jakaa haittaohjelmaa sivuston kautta vierailijoiden tietokoneille.

[muokkaa] Viitteet

  1. Nicklas Koski: Suomi24 täyttää neljä vuotta 29. syyskuuta 2002. Nicklas Koski. Viitattu 25. helmikuuta 2008. (suomeksi)
  2. Kiss FM uudistaa lähes kymmenen vuoden ikäisen chattinsa

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä