SpaceX Dragon

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Falcon 9, Dragon-kapselin lasti- ja miehistökokoonpano (NASA).

SpaceX Dragon on miehittämättömiin avaruuslentoihin tarkoitettu kapselityyppinen avaruusalus. Kapselia valmistaa SpaceX-yhtiö. Kapselia käytetään kansainvälisen avaruusaseman (ISS) huoltamiseen. Dragon laukaistaan Falcon 9 -kantoraketilla. Dragon-kapselissa ei ole automaattista telakointijärjestelmää, vaan kapseli ohjataan telakointiporttiin aseman robottikäden avulla. [1] Miehittämättömän rahtialuksen lisäksi Dragonista on kehitteillä myös miehitetty versio.

Koelaukaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Falcon 9 -kantoraketti laukaistiin onnistuneesti 4. kesäkuuta 2010, kello 21.45 Floridan Cape Canaveralin (Cape Canaveral Air Force Station) avaruuskeskuksesta. Raketin hyötykuormana oli Dragon-kapselia simuloiva koemassa.[2] Dragon-kapselin ensimmäinen testilento oli 8. joulukuuta 2010. Laukaisu tapahtui klo 17.43 ja kapseli laskeutui mereen pian klo 21:n jälkeen kierrettyään Maan kahdesti.[3][4]

Ensimmäinen koelento[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavilla testilennolla oli tarkoitus tehdä kohtaaminen ISS:n kanssa ja telakoituminen ISS:ään.[4] Sittemmin nämä testilennot yhdistettiin yhdeksi lennoksi, joka piti laukaista 19. toukokuuta 2012. [5][6][7] Laukaisu peruuntui hetkeä ennen laukaisua. Syyksi ilmoitettiin liian suuri paine yhdessä kantoraketin polttokammioista. [8] Alus laukaistiin onnistuneesti 22. toukokuuta. Alus kuljetti ISS-aseman Retkikunta 31:lle 460 kilogrammaa rahtia.[9][10][11]

Rahtikapseli telakoitiin onnistuneesti Kansainväliseen avaruusasemaan 25. toukokuuta. [1]

Toisin kuin muut rahtikapselit, Dragon on rakennettu palaamaan ehjänä maahan. Sukkuloiden käytöstä poiston jälkeen Dragon on ensimmäinen alus, jolla voidaan palauttaa Maahan muun muassa vioittuneita tai käytöstä poistuneita laitteita ja tutkimustuloksia. Kapseli laskeutui Tyyneen valtamereen 31. toukokuuta.[12]

Ensimmäinen kaupallinen lento[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen kaupallinen rahtilento, SpaceX CRS-1 (CRS eli Commercial Resupply Services) laukaistiin onnistuneesti 8. lokakuuta 2012 kello 00.35 GMT (3.35 Suomen aikaa) kansainväliselle avaruusasemalle (ISS).[13][14][15] Yksi aluksen yhdeksästä rakettimoottorista jouduttiin pysäyttämään nousun aikana mutta muiden rakettimoottorien pidemmän polton avulla saavutettiin suunniteltu kiertorata.[16] Alus saapui ISS:lle 11. lokakuuta 2012 mukanaan 400 kg ruokaa, vaatteita ja aseman varaosia. Aseman kolmihenkinen miehistö, Retkikunta 33, telakoi aluksen asemaan robottikäden avulla. CRS-1 palasi maahan 28. lokakuuta lopussa mukanaan 74 kg miehistön tarvikkeita, 393 kg tieteellisiä koejärjestelyitä ja laitteita, 235 kg avaruusaseman laitteita, 31 kg avaruuspukujen varusteita ja 25 kg muuta rahtia. [17] SpaceX:llä on sopimus Nasan kanssa 12 rahtilennosta.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ISS-asemaan 25.5.2012 telakoitunut Dragon-kapseli Cape Canaveral Air Force Stationissa 23.10.2011.

Kapseli on perusrakenteeltaan perinteinen kartion muotoinen alus. Kapselin yläosassa on ISS:n yhdysvaltalaisosaan sopiva Common Berthing Mechanism-telakointiasema.

  • Sekä miehitetty että miehittämätön versio
  • 7 matkustajaa matkustajakokoonpanossa[4]
  • 6000 kg tai 10 kuutiometriä lastia paineistetussa tilassa lastikokoonpanossa[4]
  • 18 Draco-rakettimoottoria[4]

NASAn kumppanuusohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dragon on osa NASAn Commercial Orbital Transportation Services -ohjelmaa, jonka tavoitteena on kehittää yksityinen rahtia ja miehistöä ISS:lle kuljettava kokonaisuus. SpaceXn lisäksi hankkeeseen kuuluu muun muassa aseman Canadarm2-robottikäden rakentanut MD Robotics.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sivunloppuun tulevien vaakanavigaatiomallineiden tekemiseen.

Mallineen parametrit
Parametri Kuvaus Tyyppi Oletus Tila
Avattavuus avattavuus ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
Aihe aihe ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
Kuva kuva ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
Lisätyylit lisätyylit ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
Otsikko otsikko Otsikko unknown tyhjä pakollinen
Sijoitus sijoitus ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
Oletus oletus ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
Header header ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
R1 r1 Ensimmäisen alikohdan otsikko unknown tyhjä valinnainen
C1 c1 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
L1 l1 Ensimmäisen alikohdan sisältö unknown tyhjä valinnainen
R2 r2 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
C2 c2 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
L2 l2 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
R3 r3 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
C3 c3 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
L3 l3 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
R4 r4 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
C4 c4 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
L4 l4 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
R5 r5 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
C5 c5 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
L5 l5 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
R6 r6 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
C6 c6 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
L6 l6 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
R7 r7 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
C7 c7 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
L7 l7 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
R8 r8 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
C8 c8 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
L8 l8 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
R9 r9 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
C9 c9 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
L9 l9 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
R10 r10 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
C10 c10 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
L10 l10 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
R11 r11 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
C11 c11 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
L11 l11 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
R12 r12 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
C12 c12 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
L12 l12 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
R13 r13 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
C13 c13 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
L13 l13 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
R14 r14 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
C14 c14 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
L14 l14 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
R15 r15 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
C15 c15 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
L15 l15 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
R16 r16 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
C16 c16 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
L16 l16 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
R17 r17 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
C17 c17 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
L17 l17 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
R18 r18 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
C18 c18 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
L18 l18 ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen
Footer footer ei kuvausta unknown tyhjä valinnainen