Soul II Soul

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Soul II Soul oli 1980-luvun ja 1990-luvun taitteessa toiminut englantilainen elektronisen musiikin yhtye. Yhtyeen perusti Jazzie B Lontoossa 1988. Soul II Soul voitti kaksi Grammy-palkintoa ja sen kaksi ensimmäistä albumia nousivat Ison-Britannian albumilistan ykkösiksi.

Yhtyeen ensimmäisellä, vuoden 1989 Club Classics Vol. I- albumilla mukana olivat Jazzie B:n lisäksi tuottaja Nellee Hooper ja laulaja Caron Wheeler. Albumi oli maailmanlaajuinen myyntimenestys singlehitti Back To Life (However Do You Want Me) siivittämänä kohoten muun muassa brittilistan kärkeen ja Yhdysvaltain albumilistalla neljänneksitoista.

Soul II Soulin toinen ja kolmas albumi, vuonna 1990 ilmestynyt Vol. II: 1990 - A New Decade ja vuonna 1992 ilmestynyt Just Right Vol. III eivät yltäneet aivan edeltäjänsä veroiseen maailmanlaajuiseen suosioon vaikkakin molemmat nousivat Ison-Britannian albumilistan kärkisijoille.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Albumi UK US
1989 Club Classics Vol. I 1 14
1990 Vol. II: 1990 - A New Decade 1 21
1992 Just Right Vol. III 3 88
1993 The Classic Singles 88-93 Vol. IV 10 -
1995 Believe Volume. V 13 -
1995 Time for Change - -

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kappale Albumi UK U.S. U.S. R&B U.S. Dance
1988 "Fairplay" Club Classics Vol. I 63 - - 9
1988 "Feel Free" Club Classics Vol. I 64 - - -
1989 "Keep on Movin'" Club Classics Vol. I 5 11 1 1
1989 "Back to Life (However Do You Want Me)" Club Classics Vol. I 1 4 1 1
1989 "Jazzie's Groove" Club Classics Vol. I - - 6 3
1989 "Get a Life" Vol. II: 1990 - A New Decade 3 54 5 9
1990 "A Dream's a Dream" Vol. II: 1990 - A New Decade 6 85 19 3
1990 "People" Vol. II: 1990 - A New Decade - - 44 3
1990 "Missing You" Vol. II: 1990 - A New Decade 22 - 29 39
1992 "Joy" Just Right Vol. III 4 - 14 -
1992 "Move Me No Mountain" Just Right Vol. III 31 - 33 29
1992 "Just Right" Just Right Vol. III 38 - - -
1993 "Wish" The Classic Singles 88-93 Vol. IV 24 - - -
1995 "Love Enuff" Believe Vol. V 12 - - -
1995 "I Care" Believe Vol. V 17 - - -
1996 "Keep on Movin'" (remix) - 31 - - -
1997 "Represent" Time of Change 39 - - -
1997 "Pleasure Dome" Time of Change 51 - - -

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]