Sodoman 120 päivää (elokuva)
|
|
|
|---|---|
|
|
|
| Ohjaaja | Pier Paolo Pasolini |
| Käsikirjoittaja | Pier Paolo Pasolini Sergio Citti |
| Tuottaja | Alberto Grimaldi Alberton De Stefanis Antonio Girasante |
| Säveltäjä | Ennio Morricone |
| Kuvaaja | Tonino Delli Colli |
| Leikkaaja | Nino Bragli Tatiana Casini Morigi Enzo Ocone |
| Pääosat | Paolo Bonacelli Giorgio Cataldi Umberto Paolo Quintavalle Aldo Valletti Caterina Boratto Elsa De Giorgi Hélèna Surgère Sonia Saviange Renata Moar Franco Merli Inès Pellegrini |
|
|
|
| Valmistusmaa | Italia Ranska |
| Tuotantoyhtiö | United Artists MGM |
| Ensi-ilta | 1975 |
| Kesto | 116 min. |
| Alkuperäiskieli | italia |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
Sodoman 120 päivää on Pier Paolo Pasolinin ohjaama italainen draamaelokuva vuodelta 1975. Se perustuu markiisi de Saden saman nimiseen romaaniin, mutta Pasolini siirsi tapahtumat Mussolinin fasistiseen Salòn tasavaltaaan. Elokuva kertoo Mussolinin fasistien vangeiksi joutuneista ihmisistä, jotka joutuvat kulkemaan alasti ja ovat jatkuvasti alistettuja ja nöyryytettyjä. Elokuvan kuuluisassa kohtauksessa yksi vangeista pakotetaan syömään ulostetta.
Elokuvan säälimätön kerrontatapa herätti ensi-iltavuonaan suurta kritiikkiä ja se kiellettiinkin kokonaan monissa maissa. Suomessa elokuvan julkinen esittäminen sallittiin vasta 2000-ensikymmennellä.
Elokuvan historiassa Sodoman 120 päivää on osa 1970-luvulla tapahtunutta elokuvan murrosta seksuaalisuuden käsittelyssä. Pehmopornahtavan Emmanuellen (1974) maailmalaajuinen menestys toi seksin pysyvästi valkokankaille. Pasolinin oman Elämän trilogian (1971-74) elokuvat olivat jo kuvanneet avoimesti seksuaalisuutta elämänmyönteisenä ja iloisena asiana. Sodoman 120 päivää oli kuitenkin räikeässä ristiriidassa Elämän trilogian elämänmyönteisyyteen, sillä siinä elämänmyönteisyyden korvasi iloton alistaminen ja nöyryyttäminen.
Sodoman 120 päivää rinnastetaan usein Nagisa Ōshiman Aistien valtakuntaaan (Japani, 1976), joka oli yhtä radikaali kuin Pasolin "Sodoma". Siinä missä Pasolini kuvasi seksuaalisuutta fasismin alistavien valtarakenteiden kautta, Ōshima kuvasi seksuaalisuutta yksityiskohtaisesti kaiken nielevän intohimon kautta. Ōshiman elokuva sai saman kohtelun elokuvasensoreilta ja se sallittiin Suomessa samaan aikaan kuin Pasolinkinkin elokuva.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Mailis Saralehto Rekola: Sodoman 120 päivää (1975) 30.8.2010. Elitisti.
