Shoppailu
Shoppailu on ostelemista[1], ostoksilla käymistä ajanvietteenä tai harrastuksena. Shoppailu on kiertelyä ja katselua sekä tavaroiden tunnustelua mielikuvissa ennen ostamista.[2] Kulutustutkijoiden (Pantzar, Perälä, Kekki 1994) mukaan shoppailu on "kulutusorientoitunutta liikettä tilassa, jossa on mahdollisuus ostaa".[3]
Shoppailuun kuuluu yleensä liike. Shoppailijan mielenkiinnot vaihtelevat nopeasti ja hän kaipaa yllätyksiä, elämyksiä ja parannusta elämäänsä. Vaikka shoppailijan tilassa täytyy voida ostaa, itse shoppailijalla ei välttämättä tarvitse olla mahdollisuutta siihen. Tärkeä osa shoppailua on katseleminen, mutta myös muun muassa vertaileminen ja uuteen tutustuminen on shoppailijalle tärkeää. Shoppailu on myös sosiaalista toimintaa, osallistumista yhteiskuntaan ja pakoa arjesta.[3]
Shoppailu syntyi 1800-luvulla keski- ja yläluokan kotirouvien harrastuksena, kun suurkaupunkeihin rakennettiin tavarataloja. Nykyisin yhdysvaltalaisista on shoppailuriippuvaisia 5 prosenttia.[3]
Terveysvaikutukset [muokkaa]
Taiwanilaisen Institute of Population Health Sciences -tutkimuslaitoksen mukaan päivittäinen shoppailu vähentää kuolleisuutta 27 prosentilla tarjoamalla liikuntaa, yhdessäoloa ja mahdollisuuksia terveellisen ruokavalion noudattamiseen.[4]
Sosiaalinen shoppailu [muokkaa]
Sosiaalinen shoppailu voi tarkoittaa kolmea eri asiaa: [1]
- sosiaalietujen keräily ja asuinpaikan valinta näiden etujen perusteella
- yhdessäolo ystävien tai kumppanin kanssa kierrellen ostoskeskuksissa tavaroita hypistellen
- sosiaalista mediaa hyödyntävä sähköinen kaupankäynti, missä kierretään ostoskeskusten sijaan verkkokaupoissa, ja hankinnoista tai ostosuunnitelmista puhutaan keskustelupalstoilla ja verkkoyhteisöissä
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Minna Haapanen: Sosiaalinen shoppailu 4.10.2010. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 16.5.2012.
- ↑ Shoppailu on urbaania leikkiä Pasi Mäenpään väitöskirja "Narkissos kaupungissa. Tutkimus kuluttaja-kaupunkilaisesta ja julkisesta tilasta". 26.4.2005. Helsingin Yliopisto. Viitattu 16.5.2012.
- ↑ a b c Ojala, Kari: Irti tavarasta, s. 44–50. Etukeno Oy, 2009.
- ↑ Shopping 'may improve health' 7 April 2011. BBC News Health. Viitattu 16.5.2012.