Saumamuodostuma
Saumamuodostuma on sekä reunamoreeneja että jäätikköjokimuodostumien lajittunutta maa-ainesta sisältävä maaston kohomuoto. Ne syntyivät viime jääkauden loppuvaiheessa kahden jäätikön eri nopeudella ja suunnasta virtaavan virtauskielekkeen väliin pitkittäiseen asentoon. Saumamuodostumat kehittyivät tuhansien vuosien aikana päin vastoin kuin poikittaiset reunamuodostumat, jotka syntyivät vain satojen vuosien aikana. Myös saumamuodostuma voi olla kymmenien ellei satojen kilometrien pituinen. Jos saumamuodostuma muistuttaa selvästi harjua, kutsutaan sitä myös saumaharjuksi. Ne yleisesti esiintyvät harjut, jotka syntyvät jäätikön alla tunneleissa, kutsutaan pitkittäisharjuiksi. Suomessa saumamuodostumat voivat olla maisemallisesti komeita maaston kohomuotoja, jotka näkyvät kauaksi erityisesti viljellyillä seuduilla.[1][2]
Saumamuodostuman kehittyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa esiintyy saumamuodostumia, joiden koko on verrattavissa suuriin reunamuodostumiin. Kuitenkin saumamuodostumien kokoluokissa esiintyy suurtakin vaihtelua. Määritelmänsä mukaisesti saumamuodostuma tai saumaharju eroaa muista pitkittäisharjuista siinä, että se muodostuu kahden erilailla liikkuvan jäätikkökielekken väliin. Tavallinen pitkittäisharju muodostuu jäätikkökielekkeen sisällä jäätikköjokitunnelissa tai jäätikköhalkeamassa. Jäätikön virtausnopeus pitkittäishajun eri sivuilla on sama.[1][3]
Suomessa esiintyi jäätikön reuna-alueella nuoremmalla Dryas-kaudella useita virtauskielekkeitä. Näitä olivat esimerkiksi Itämeren virtauskieleke, Näsijärven–Jyväskylän virtauskieleke, Järvi-Suomen virtauskieleke ja Pohjois-Karjalan virtauskieleke. Näiden naapurikielekkeiden välissä sijaitsee suuria ja hyvin tunnettuja saumamuodostumia.[1][2]
Myös laajan jäätikkökielekkeen sisälle on muodostunut pienempiä saumamuodostumia. Jäätikön sulaminen oli jääkauden loppuvaiheessa ohentanut jäätiköitä, jolloin niiden alapuoliset maaston korkeuserot pystyivät vaikuttamaan jäätikön eheyteen, jäätikön virtauksien suuntiin ja nopeuteen. Laajat kielekkeet jakautuivatkin joskus useaan pikkukielekkeeseen, joiden väliin muodostui pieniä saumamuodostumia.[1][3]
Saumamuodostuman syntyminen liittyy jään eheyteen ja sulamisnopeuteen. Toisiaan vasten törmäävät naapurikielekkeet murskaantuivat ja alkoivat sulaa ehjää jäätikköä nopeammin. Rikkoutuneen jään läpi virtasi jäätiköltä sulamisvettä, joka huuhtoi kertyneen kiviaineksen jäätiköiden väliseen saumaan. Saumaan kertynyt maa-aines huuhtoutui sinne virtaavasta vedestä ja samalla se lajittui eri raekokoihin. Törmäävien jäätiköiden mukana tuli sauman alaosiin myös moreenia, joka pakkautui reunamoreeniksi. Reunamoreenia oli siten molemmilla puolilla saumamuodostumaa, mikä erottaa sen reunamauodostumista, joilla on vain yksi reunamoreenialue, ja samalla myös pitkittäisharjuista, joilta ei tavata reunamoreenia ollenkaan.[1]
Saumamuodostumissa esiintyy erilaisia rakenteita vastaavalla tavalla kuin reunamuodostumilla. Jos jäätikkö oli umpinainen, saattoivat vedet virrata tunnelimaisessa ympäristössä, jolloin muodostumasta tuli saumaharju. Jos tunneli romahti ja siltä hävisi katto, kerrostui muodostuma leveämmäksi ja matalammaksi. Kielekesauman päässä vedet purkautuvat mereen yleensä kiilamaiseen lahteen, sillä törmäävien jäätiköiden murkautunut sauma-alue poiki veteen jäävuoria. Silloin tuli muodostumasta suistomuodostuma, jolle saattoi kehittyä vedenpinnan yläpuolelle sanduri. Saumamuodostumissa suistomaiset rakenteet ovat voineet myöhemmin tasoittua merenkäynnin ja aallokon seurauksena.[1]
Merkittäviä saumamuodostumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Yyteri–Hiittenharju–Järilänvuori–Säkylänharju ja Virttaankangas–Oripäänkangas–Koski [3]
- Mustavuori–Epilänharju–Pispalanharju–Pyynikinharju–Kirkkoharju–Keisarinharju–Koski [1][4]
- Hämeenkangas ja Pohjankangas [1]
- Yli-Ii–Tannila–Pudasjärvi–Taivalkoski–Hossa [1][2][5]
- Rokuanvaara [2]
- Siilinjärvi–Ylämylly–Jaamankangas–Yhdysharju [2]
- Hollola–Asikkala [2]
- Punkaharju [2]
- Äänekoski–Kokkola [2]
- Viinivaaran kompleksi [5]
- Haapajärvi–Pyhäjärvi [5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i Johansson, Peter: ”20. Jäätikköjokimuodostumat”, Jääkaudet, s. 139–151. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3.
- ↑ a b c d e f g h Rainio, Heikki & Johansson, Peter: ”12. Jäätikkö sulaa”, Jääkaudet, s. 69–78. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3.
- ↑ a b c Mäkinen, Joni: The Sedimentology and depositional history of the Säkyläharju-Virttaankangas interlobate glasiofluvial complex in SW Finland, s. 354–356. (väitöskirja), s. 2–6, 10–12, 17–18. Turku: Turun Yliopisto, 2004. ISBN 951-29-2629-6. (englanniksi)
- ↑ Ikävalko, Ossi & al.: Kaupungin geotieto sekä pilottialueen maa- ja kallioperämallit (PDF) (Hankeraportti) CityGeoModel – kaupunkien geomallit. 2017. Tampere: Tampereen kaupunki & Geologinen tutkimuskeskus. Arkistoitu 14.8.2021. Viitattu 17.8.2021.
- ↑ a b c Ekholm-Peltonen, Maria & al.: Selvitys pohjavesivarojen tutkimustarpeista Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen alueella (PDF) (s. 7 ja 55) Alueelliset ympäristöjulkaisut. 2005. Oulu: Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. Viitattu 14.8.2021.