Sami Konsteri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sami Konsteri (s. 5. elokuuta 1977 Seinäjoki) on suomalainen keilaaja. Hän on saavuttanut MM-kilpailujen triokilpailussa hopeaa vuonna 2003 sekä vuoden 2001 EM-kilpailuissa triossa kultaa, all eventsissä ja parikilpailussa hopeaa sekä joukkuekilpailussa pronssia. Henkilökohtaisessa Euroopan-cupissa hän on saanut pronssia vuonna 2008 ja joukkueiden Euroopan-cupissa pronssia vuonna 2002. Henkilökohtaisen Suomen-mestaruuden Konsteri on voittanut vuosina 2003, 2008, 2011 ja 2018. Lisäksi hänellä on Suomen-mestaruus pari- ja joukkuekilpailusta vuodelta 2003 sekä SM-liigamestaruus vuodelta 2002.

Konsteri on 16 kertaa keilannut täyden 300 pisteen sarjan, ensimmäisen kerran toukokuussa 1993.[1]

Sami Konsterin vuonna 2003 syntynyt tytär Peppi Konsteri saavutti vuonna 2019 juniorien sarjassa MM-hopeaa henkilökohtaisessa kilpailussa ja EM-kultaa Mila Nevalaisen kanssa parikilpailussa. Hän kilpailee naisten SM-sarjassa Turun Palloseuran joukkueessa.[2][3][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Miesten 300-sarjat (pdf) 7.5.2018. Suomen Keilailuliitto. Viitattu 7.6.2018.
  2. Turkulainen Peppi Konsteri keilasi tyttöjen MM-hopeaa – tehnyt keilailuhistoriaa aiemminkin Turun Sanomat. 19.3.2019. Viitattu 22.3.2019.
  3. Konsteri keilasi nuorten EM-kultaa. Turun Sanomat, 18.4.2018, s. 26.
  4. Jussila, Joonas: Junioritähti haastaa konkarit. Turun Sanomat, 15.4.2018, s. 26.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.