Saksan rajoittamaton upotussota

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Saksan rajoittamaton upotussota eli rajoittamaton sukellusvenesota oli Saksan sotavoimien toimintatapa Pohjois-Atlantin, Pohjanmeren ja Englannin kanaalin alueella ensimmäisen maailmansodan loppupuolella vuosina 1917-1918. Sillä tarkoitettiin, että kaikki vihollisen ja puolueettomien maiden alukset upotetaan ilman varoitusta. Tätä perusteltiin sillä, että Iso-Britannia oli asettanut Saksan kauppasaartoon eikä siis päästänyt puolueettomien maiden laivoja Saksaan.[1].

Sukellusvenesodan alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaiset aloittivat sukellusveneiden rakentamisohjelman, kun sodan alussa syyskuussa 1914 muutama sukellusvene upotti useita Ison-Britannian sota-aluksia. Pian Saksalla oli käytössään kolmisensataa sukellusvenettä. Saksa julisti, että se upottaa kaikki alukset, jotka kuljettavat sotatarvikkeita ympärysvalloille. Kanadalaisen RMS Lusitanian upottaminen 7.5.1915 kuitenkin suututti amerikkalaisia, varsinkin kun turmassa hukkui yli 1 200 ihmistä. Syyskuussa 1916 Saksa sopi Yhdysvaltojen kanssa, että kauppalaivat ensin pysäytetään ja tarkistetaan, eikä ihmisuhreja tule, jos ne upotetaan.[1]

Alusten upottaminen ilman varoitusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauppasaarron aiheuttama elintarvikepula kävi Saksassa sietämättömäksi, ja se julisti tammikuussa 1917 rajoittamattoman upotussodan, vaikka se samalla merkitsi Yhdysvaltojen liittymistä ympärysvaltoihin. Ajatuksen takana oli ylipäällikkö Paul von Hindenburg.[2] Nyt kaikki vihollisen ja puolueettomien maiden alukset upotettiin ilman varoitusta. Merellä oli jatkuvasti 40 sukellusvenettä ja kesän 1917 aikana ne upottivat 795 kauppalaivaa.[1]

Brittien vastatoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britit tarvitsivat tehokasta asetta sukellusveneitä vastaan. Sellainen oli MK 6 -merimiina, jonka tuntosarvissa oli kosketussytyttimet. Niitä laskettiin mereen 76 000 kappaletta. Englannin kanaalissa upotetiin merimiinoilla 26 sukellusvenettä. Myös syvyyspommit, torpedot, tykkituli ja ilmahyökkäykset olivat käytössä. Lopuksi keksittiin suojata kaupalaivoja hävittäjillä. Marraskuussa 1918 Saksa sai upotetuksi enää 15 kauppalaivaa, ennen kuin aselepo tuli voimaan 11.11.1918.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Morten Kjerside Poulsen: Syvyyksien sotavoimat. Tieteen Kuvalehti Historia, 2011, nro 8, s. 22-27. ISSN 0806-5209.
  2. Westwell, Ian: Ensimmäinen maailmansota. Tärkeimmät sotatapahtumat päivä päivältä, s. 21, 52-53. Alkuteos World War I, Day by Day. Suom. Ahola, Veikko ym. Gummerus kustannus, 2004. ISBN 978-951-20-6624-7.