Saksan presidentinvaalit 1925
 | |||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||
.jpg)
.svg)
Saksan presidentinvaalit 1925 järjestettiin 29. maaliskuuta ja 26. huhtikuuta 1925.[1] Vaalit oli alun perin suunniteltu pidettäväksi kesäkuussa, mutta niitä jouduttiin aikaistamaan, sillä valtakunnanpresidentti Friedrich Ebert kuoli yllättäen 28. helmikuuta.[2] Vaalit voitti entinen sotamarsalkka Paul von Hindenburg.
Ehdokasasettelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sekä oikeistolla että vasemmistolla oli vaikeuksia valita keskuudestaan ehdokasta vaaleihin. Ensimmäisenä valintansa tekikin kommunistinen puolue, jonka ehdokkaaksi valittiin Ernst Thälmann.[3] Oikeistolaisista muodostunut Loebellin komitea valitsi presidentinvaalien ensimmäiselle kierrokselle ehdokkaakseen Duisburgin pormestari Karl Jarresin[4], mikä vahvistettiin 12. maaliskuuta[5] sen jälkeen, kun keskustapuolue oli ilmoittanut asettavansa ehdokkaakseen Wilhelm Marxin Loebellin komitean yhteistyöehdotuksista huolimatta.[6] Sosiaalidemokraattisen puolueen ehdokkaaksi valittiin entinen Preussin pääministeri Otto Braun.[5]
Ensimmäinen kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Presidentinvaalien ensimmäiselle kierrokselle osallistui yhteensä seitsemän ehdokasta, jotka olivat:[7][8]
- Karl Jarres, useiden puolueiden tukema (Reichsblock), 10 408 365 ääntä (38,8 %)
- Otto Braun, sosiaalidemokraattinen puolue, 7 798 002 ääntä (29 %)
- Wilhelm Marx, keskustapuolue, 3 884 877 ääntä (14,5 %)
- Ernst Thälmann, kommunistinen puolue, 1 871 207 ääntä (7 %)
- Willy Hellpach, demokraattinen puolue, 1 567 197 ääntä (5,8 %)
- Heinrich Held, Baijerin kansanpuolue, 1 006 790 ääntä (3,7 %)
- Erich Ludendorff, völkisch-ehdokas, 284 975 ääntä (1,1 %)
Äänestysprosentti oli noin 70, eli alempi kuin joulukuussa 1924 järjestetyissä valtiopäivävaaleissa, jossa se oli ollut noin kymmenen prosenttiyksikköä korkeampi.[9]
Vaikka Jarres olikin saanut ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä, hänen tukijansa olivat tulokseen pettyneitä, ja alkoi uuden ehdokkaan etsintä presidentinvaalien toiselle kierrokselle. Otto Braun puolestaan luopui ehdokkuudestaan, ja hänen kannattajansa siirtyivät tukemaan Marxia.[9]
8. huhtikuuta Jarresia tukenut Reichsblock-ryhmittymä ilmoitti, että sen ehdokkaana vaalien toisella kierroksella olisi sotamarsalkka Paul von Hindenburg. Häntä oli pyydetty ehdokkaaksi tuloksetta jo useita kertoja, mutta hän suostui lopulta, kun amiraali Alfred von Tirpitz vetosi häneen ja sanoi, että vain hänellä oli mahdollisuus voittaa Marx.[10][11][12] Myös Baijerin kansanpuolue siirtyi tukemaan Hindenburgia.[13]
Toinen kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toiselle kierrokselle pääsi kolme ehdokasta, jotka olivat:[7][14][15]
- Paul von Hindenburg, 14 655 766 ääntä (48,3 %)
- Wilhelm Marx, 13 751 615 ääntä (45,3 %)
- Ernst Thälmann, 1 931 151 ääntä (6,4 %)
- sekalaisia 13 416
Äänestysprosentti nousi ensimmäiseen kierrokseen verrattuna, lähes kahdeksaankymmeneen prosenttiin. Hindenburg sai äänienemmistön ja tuli näin valituksi valtakunnanpresidentiksi. Saksalaiset kansallismieliset olivat innoissaan tämän voitosta, tosin Hindenburg julisti virkaanastujaispuheessaan 12. toukokuuta, että pitäisi itse parhaansa mukaan tasavaltaa yllä.[15]
Marxin tappion syyksi voidaan laskea noin puoli miljoonaa ääntä, joita hän ei saanut joko siksi, että Baijerin kansanpuolue ei tukenut häntä, tai siksi, että Thälmann jatkoi ehdokkaana toiselle kierrokselle. Vaihtoehdoista ensimmäistä pidetään uskottavampana.[13]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jones, Larry Eugene: The German Right, 1918–1930: Political Parties, Organized Interests, and Patriotic Associations in the Struggle Against Weimar Germany. Cambridge University Press, 2020. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Graper, Elmer D.: The German Presidential Election. The American Political Science Review, 1925, 19. vsk, nro 3. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- Cary, Noel D.: The Making of the Reich President, 1925: German Conservatism and the Nomination of Paul von Hindenburg. Central European History, 1990, 23. vsk, nro 2/3. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- Falter, Jürgen W.: The Two Hindenburg Elections of 1925 and 1932: A Total Reversal of Voter Coalitions. Historical Social Research, 2013. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Graper 1925, s. 592–593
- ↑ Cary 1990, s. 185
- ↑ Graper 1925, s. 593
- ↑ Cary 1990, s. 186
- ↑ a b Graper 1925, s. 594
- ↑ Cary 1990, s. 191–192
- ↑ a b Falter 2013, s. 219
- ↑ Graper 1925, s. 595–597
- ↑ a b Graper 1925, s. 597
- ↑ Graper 1925, s. 598
- ↑ Cary 1990, s. 198
- ↑ Jones 2020, s. 261
- ↑ a b Falter 2013, s. 224
- ↑ Cary 1990, s. 201
- ↑ a b Graper 1925, s. 599
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saksan presidentinvaalit 1925 Wikimedia Commonsissa
