Ryan Ross

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ryan Ross

George Ryan Ross III on syntynyt 30. elokuuta 1986 Las Vegasissa. Hän oli johtava kitaristi ja taustalaulaja bändissä Panic at the Disco. Ryan oli merkittävä bändille, sillä hän on ainoa, joka oli tehnyt sanoitukset bändinsä albumille "A Fever You Can't Sweat Out". Alun perin Ryan toimi yhtyeen laulajana, mutta hän luopui paikastaan antaessaan sen Brendon Urielle.

Ryanin vanhemmat erosivat, kun hän oli 6-vuotias ja hänen isänsä kasvatti hänet. Isän juopottelut inspiroivat häntä kirjoittamaan biisit Camisado ja Nails For Breakfast, Tacks For Snacks. Levyä hän itse kuitenkin luonnehtii keskinkertaiseksi.

Hän on soittanut myös kahdessa muussa bändissä PATD:tä aikaisemmin. Pet Salamanderissa ja The Summer Leaguessa.

Brendon Urien lisäksi myös Ryan Rossin laulua kuullaan Panic at the Disco:n Pretty. Odd. -albumilla, jonka kappaleiden sanoitukset Ross on pääasiassa kirjoittanut.

Ryan Ross lähti bändistä Panic at the Disco vuonna 2009, ja on perustanut Jon Walkerin kanssa bändin The Young Veins. Ryan Ross on The Young Veinsin solisti-kitaristi ja myös sanoittaa kappaleet.

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.