Rutto (romaani)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Rutto (ransk. La Peste) on Albert Camus'n romaani vuodelta 1947. Teos kertoo ihmisten taistelusta ruttoepidemiaa vastaan algerialaisessa Oranin kaupungissa.

Ruton kuvaaman eristetyn kaupungin voidaan katsoa edustavan miehitettyä Ranskaa.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Romaani on jaettu viiteen osaan: kevät, kesä, loppukesä, syksy ja talvi. Kaikki vuodenajat kertovat ruton eri vaiheista.

Ensimmäisessä osassa esitetään alustavia merkkejä rutosta. Tapahtumapaikka Oran on 200 000 asukkaallaan pieni kaupunki Algeriassa, missä ihmisten päivä täyttyy työnteolla ja huvituksilla. Jokapäiväinen elämä muuttuu kuitenkin drastisesti, kun kanalisaatioista ja asunnoista päivänvaloon ilmestyneet rotat kuolevat massoittain kaupunkilaisten kauhuksi. Pian ruttobasilli siirtyy ihmiseen ja tappaa heitä aluksi hitaasti, mutta varmasti. Lääkäri Bernard Rieux huomaa nopeasti, että kyseessä on rutto. Oran eristetään viranomaisten käskystä muusta maailmasta. Portit estävät kenenkään tai minkään pääsyn ulos kaupungista. Ainoastaan sähkösanomilla on mahdollista ottaa yhteyttä ulkomaailmaan.

Kesällä rutto on jo levinnyt ghetoista keskustaan. Ruttoon sairastuvat varsinkin ryhmissä asuvat ihmiset, kuten vangit. Oranilaisten reaktiot ja asenteet muuttuvat ruton edetessä. Aluksi tilanteen vakavuutta ei tahdota uskoa todeksi, pelokkaat ihmiset yrittävät väkisin paeta rakkaittensa luo muurien toiselle puolelle, mutta ajan myötä he ymmärtävät solidaarisuuden ja yhteistyön olevan ainoa oikea tapa toimia kriisissä, josta kaikki kärsivät. Pariisilainen journalisti Rambert esimerkiksi kieltäytyy käyttämästä pakoreittiä, joka olisi vienyt hänet suoraan rakastettunsa luo, jota hän kaipaa yli kaiken. Monet työnsä menettäneet, terveet asukkaat suostuvat vapaaehtoisiksi työntekijöiksi auttamaan sairaita sekä lääkäreitä, jotka yrittävät kehittää vasta-ainetta rutolle. Rieux puolestaan määrää toimenpiteitä ruttoa vastaan, esimerkiksi eristämällä tartunnan saaneen perheenjäsenet toisistaan ja antamalla ohjeita hygieniasta huolehtimisesta. Rambert, jesuiittapappi Paneloux, virkamies Grand sekä salaperäinen Tarrou ovat ensimmäisiä, jotka huomaavat yhteisen edun tavoittelemisen olevan myös yksilön edun mukaista, ja he päättävät helpottaa Rieux´n työtä auttamalla tätä. Syntyy apujoukkoja ja lääkintäryhmiä, jotka taistelevat yhtenä rintamana kuolemaa vastaan.

Rutto on pahimmillaan loppukesällä uhrien määrän saavuttaessa huippunsa. Tuntemattoman sairauden dramaattinen kehitys paisumista keuhkojen pettämiseen on huomattavissa myös hautajaisissa: suruseremonioita lyhennetään, ruumiit heitetään joukkohautoihin ja lopuksi tilan puutteessa uhrit poltetaan krematorioissa. Rieux muuttuu vähitellen välinpitämättömämmäksi ihmisten kuollessa käsiin. Edes oman vaimon kuolema romaanin lopussa ei enää liikuta työlleen omistautunutta tohtoria.

Neljännessä osassa vastalääke alkaa vaikuttaa ja kuolinkäyrä laskee. Paneloux uskoo ruton olevan Jumalan rangaistus ihmiskunnalle. Rieux sen sijaan ei luota Jumalaan vaan ainoastaan ihmisen voimaan pelastaa itse itsensä. Grand sairastuu, mutta kaikkien yllätykseksi tervehtyy. Hänen tavoin yhä useampi sairastunut jää eloon. Talvella juhlitaan jo ruton kukistumista ja kaupungin portit avataan. Sen jälkeen Rieux´n hyvä ystävä Tarrou kuitenkin sairastuu ruttoon ja löytää kuoleman hetkellä etsimänsä rauhan. Pikkurikollinen Cottard ei kestä ajatusta ruton loppumisesta. Hän pelkää poliisien vangitsevan hänet ja ammuskelee hullun lailla, kunnes poliisi ottaa hänet huostaansa. Kronisti Rieux ilmoittaa omistavansa romaanin kaikille ruton uhreille kertomalla objektiivisesti ja realistisesti epidemiasta.

Camus kuvailee kollektiivista kärsimystä, jonka yhteiskunta joutuu kohtaamaan. Hän osoittaa, mitä yhteinen kärsimys saa aikaan yksilöissä ja yhteisössä. Romaanissa viitataan yhä useammin toiseen maailmansotaan lopun lähestyessä: eristysleirit, krematoriot ja taistelu kuolemaa vastaan vastaavat tilannetta, joka vallitsi Ranskassa samaan aikaan. Vaikka rutto onkin voitettu, saattaa se milloin tahansa puhjeta uudelleen, sillä "ruttobasilli ei kuole eikä häviä milloinkaan".

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Camus, Albert: Rutto. (La peste, 1947.) Suomentanut Juha Mannerkorpi 1948. Uuden tarkistetun käännöksen laatinut Jukka Mannerkorpi. Helsingissä: Otava, 1995. ISBN 951-1-13703-4.