Runo Mark Cairenius

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Runo Mark (Runo Markku Juhani) Cairenius (s. 1939 tai 1940[1]) on Kanadassa asuva suomalaissyntyinen rikollinen. Hänet tuomittiin vuonna 1993 elinkautiseen vankeuteen avovaimonsa murhasta.[1]

Suomessa asuessaan Cairenius oli Tuusulan kunnanarkkitehti. Hän muutti vuonna 1972 Kanadaan, jossa asui suomalaisen avovaimonsa kanssa kunnes he erosivat vuonna 1990. Eron jälkeen Cairenius alkoi vainota avovaimoaan, muun muassa sahasi tämän talon yläkerran ja nosti sen pois paikaltaan. Vuonna 1991 julkaisemassaan kirjassa hän solvasi avovaimoaan. Cairenius tappoi avovaimonsa vasaralla silminnäkijöiden nähden ja jäi odottamaan poliisia. Hän sai vuonna 1993 elinkautisen tuomion ensimmäisen asteen murhasta.[1]

Tutkinnan aikana selvisi, että Caireniuksella on harhaluuloisia häiriöitä, ja hän muun muassa syytti vaimoaan insestistä. Hän ei asiakirjojen mukaan kadu tekoaan. Kanada olisi halukas luovuttamaan Caireniuksen Suomeen istumaan lopputuomionsa, mutta Suomi ei ole suostunut siirtoon. Suomessa hän vapautuisi varsin pian maan säädösten perusteella. Cairenius on ollut vuodesta 1980 lähtien Kanadan kansalainen.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Rimpiläinen, Tuomas: Arkkitehti julkaisi kirjan vasaramurhasta ja pyöräili tekemään sen 31.3.3021. Yle. Viitattu 31.3.2021.