Roihuvuoren japanilaistyylinen puutarha

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Koordinaatit: 60°11′57″N, 25°03′25″E

Pienen sinisen lohikäärmeen puutarhan puro Roihuvuoressa

Japanilaistyylinen puutarha on puisto Helsingin Roihuvuoressa. Jukka Toivosen suunnittelema puisto on kooltaan 9 238 m2 ja jaettu neljään pienempään alueeseen. Puistoon on tehty pääasiassa käsityönä muun muassa kuunportti, bambuaitoja, paanukatoksia, kiviasetelmia, hiekka-aaltoja ja elämänmeren puro.

Puiston paikalla sijaitsi aikaisemmin liuskekivilouhos, josta ovat peräisin puiston jyrkät kallioseinämät. Puisto suunniteltiin ja rakennettiin 1990-luvun laman aikana työllistämisvaroin palkatun väen voimin. Alun perin tarkoitus oli rakentaa Neuvostoliiton johtajalle Mihail Gorbatšoville omistettu puisto, vastaavaan tapaan kuin Lenininpuisto Alppilassa. Koska puiston rakentamisessa periaatteina olivat niukkuus ja alueen ominaispiirteiden kunnioittaminen, puisto alkoi projektin edetessä muistuttaa yhä enemmän japanilaistyylistä puistoa, ja koska Neuvostoliitto projektin aikana hajosi ja Gorbatšov syrjäytettiin, puistosta tulikin lopulta japanilaistyylinen. Puiston rakentaminen aloitettiin 1992 ja se avattiin yleisölle kuusi vuotta myöhemmin 1998. Samana vuonna puisto voitti Vuoden ympäristörakenne -palkinnon.

Ihmisiä viettämässä Hanamia toukokuussa 2009.

Puiston osat ovat:

  • Pienen sinisen lohikäärmeen puutarha
  • Punaisen fenix-linnun puutarha
  • Valkoisen tiikerin puutarha ja
  • Mustan kilpikonnan puistometsä.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Hanami

Keväisin kirsikkapuiden kukkiessa puistossa voi nähdä paljon turisteja. Varsinkin Helsingissä asuvat japanilaiset suosivat puistoa. Vuodesta 2008 lähtien Roihuvuoressa on vietetty Hanami-juhlaa. Vaikka juhla varsinaisesti pidetään läheisessä Kirsikkapuistossa täyttyy myös Japanilaistyylinen puutarha Hanamin viettäjistä kirsikkapuiden kukinnan aikana joka kestää vajaat kaksi viikkoa. Japanilaistyylisen puutarhan kirsikkapuut ovat Rusokirsikkapuita (prunus Sargentii)

[muokkaa] Sijainti ja yhteydet

[muokkaa] Panoraamakuvia

Punaisen fenix-linnun puutarha
Mustan kilpikonnan puistometsä

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut