Riihimäen Teatteri
Riihimäen Teatteri on Riihimäellä toimiva ammattiteatteri joka saa kunnallista ja valtiollista tukea. Riihimäen Teatteri on perustettu vuonna 1946 ja on näin ollen yksi Suomen vanhimmista ammattiteattereista omassa kokoluokassaan. Ohjelmistossa on kotimaisia ja ulkomaisia näytelmiä, nykykirjailijoiden uutuuksia ja klassikoita.
Sisällysluettelo |
Historia [muokkaa]
Riihimäen Teatterin juuret juontavat 1800-luvun lopulle, vaikka ammattiteatteri perustettiin paikkakunnalle huomattavasti myöhemmin. Näytteleminen on ollut suosituimpia harrastuksia Riihimäellä jo 1800-luvun lopulla.
Teatteri perustettiin elokuussa vuonna 1946, jolloin se toimi Riihimäen Näyttämön nimellä. Vuonna 1955 nimi muutettiin Riihimäen Teatteriksi. Kohtalokas tulipalo tammikuussa 1976 tuhosi teatteritalon täysin. Mukana paloi myös lähes koko arkisto ja muu irtaimisto. Yksi arvokkaimmista menetyksistä oli noin 1 500 asukokonaisuutta käsittänyt puvusto.
Tänä päivänä teatteri toimii jälleen samalla paikalla, missä se aikoinaan avasi ovensa. Samassa kiinteistössä sijaitsee hotelliravintola Scandic Riihimäki.
Vuoden 2012 alusta Riihimäen Teatteri muuttui säätiöstä osakeyhtiöksi sekä taiteellisen johtajan tilalle otettiin toimitusjohtaja.
Henkilökunta [muokkaa]
Riihimäen Näyttämön / Riihimäen Teatterin taiteelliset johtajat [muokkaa]
- Niina Torkko (Toimitusjohtaja) 1.1.2012-
- Aleksander Anria 1.8.2003-31.12.2011
- Jarno Hiilloskorpi 1999-2003
- Svante Korkiakoski 1987-1999
- Veikko Manninen 1985-1987
- Tarja Immonen 1983-1985
- Erkki Aura 1975-1977
- Jouko Kivi 1977-1982
- Timo Paavola 1973-1975
- Pentti Lähde 1963-1973
- Vili Kauko 1961
- Martti Räsänen 1958-1961
- Kauko Laurikainen 1957-195
- Armas Outinen 1953-1957
- Anni Hämäläinen 1947-1953
- Jussi Komi 1946-1947
Riihimäen Teatterin näyttelijät 2010 [muokkaa]
- Jani Johansson
- Katja Peacock
- Esko Rissanen
- Maija Siljander
Sivulta puuttuu