Renga

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sōgi, yksi rengarunouden mestareista, kirjoittamassa ketjurunoa ystävineen.

Renga (jap. 連歌) on japanilainen ketjurunouden muoto. Sen kirjoittamiseen osallistuu kaksi tai useampi henkilö. Renga muodostuu useammasta kahden säkeistön pituisesta runosta, niin että ensimmäistä ja viimeistä lukuun ottamatta jokainen säkeistö kuuluu kahteen runoon. Säkeistö siis muodostaa runon sekä sitä edeltävän että seuraavan säkeistön kanssa. Jokaisen säkeistön merkitys määräytyy runon toisen säkeistön mukaan, jolloin rengan jokainen säkeistö voi saada kaksi eri merkitystä. Renga kehittyi tankarunoudesta ja rengan aloitussäkeistö hokku (発句) loi puolestaan perustan myöhemmin omaksi runoudenlajikseen eronneelle haikulle.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin kronikoiden, Kojikin ja Nihonshokin, mukaan japaninkielinen ketjurunous syntyi keisari Keikōn hallituskaudella, puolimyyttisen prinssi Yamatotakerun sotaretkellä, prinssin ja hänen miestensä lyhyestä runomuotoisesta keskustelusta. Retken tapahtuma-ajankohta on kuitenkin vaikea arvioida. Yamatotakerun runossaan mainitsemasta Tsukuban vuoresta muodostui kuitenkin myöhemmin Japanin ketjurunouden symboli.[1] Vanhin kirjoitettu varsinainen ketjuruno löytyy vanhasta runokokoelmasta Man’yōshūsta. Runon alkuosan kirjoitti nunna ja lopun Nara-kauden runoilija Ōtomo no Yakamochi.[2]

Heian-kaudella nousi suosioon lyhyt tankamuotoinen tan-renga (短連歌). Rengaa pidettiin tähän aikaan lähinnä ajanvietteenä eikä sillä ollut taiteellista merkittävyyttä. Ketjuruno alkoi pidentyä kauden loppupuolella, jolloin syntyivät kusari-renga ja chō-renga. Kamakura-kaudella rengan pituus jatkoi kasvamistaan ja lopulta yleisiksi muodoiksi vakiintuivat 50- ja 100-säkeistöiset ketjurunot. Myöhemmin säkeistöjen määrä kutistui 36:teen (kasen). Rengalle alkoi myös muodostua erilaisia sääntöjä, joita sen kirjoittamisessa tuli noudattaa. Ketjurunous levisi myös runoutta tyypillisesti harjoittaneen hoviylhäisön ulkopuolelle ja erityisesti samurailuokan keskuuteen. Samuraiden harjoittama renga oli kuitenkin kevyempää (mushin) ja vähemmin sääntöihin sidottua kuin hovissa jatkunut sääntöihin sidottu ja vakavampi rengatyyli (ushin).[2] Leikkisästä mushin-koulukunnasta kehittyi myöhemmin uusi runoudenlaji haikai.[3]

Ensimmäisen varsinaisen renga-antologian toimitti Nijō Yoshimoto vuonna 1356. Antologian nimi Tsukubashū tulee Tsukuban vuoresta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Fält, Olavi K. et al.: Japanin kulttuuri, s. 372–374. Otava, 1994. ISBN 951-1-12746-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Fält et al. 1994, s. 373.
  2. a b Fält et al. 1994, s. 374.
  3. Fält et al. 1994, s. 376.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]