Reikänauha

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tietokoneissa käytetty reikänauha. Sisältää hirsipuupelin BASIC-version.

Reikänauha on koneellisesti käsiteltävän tiedon tallentamiseen tarkoitettu paperinauha, johon on lävistetty reikiä samaan tapaan kuin reikäkortissa. Mahdollisia lävistyskohtia on rinnakkain yleensä viidestä kahdeksaan, ja yksi rinnakkaisten lävistyskohtien rivi muodostaa jonkin tietojenkäsittelyllisen perusyksikön, esimerkiksi tavun, merkin tai ohjauskoodin.

Reikänauhaa käytettiin jo 1700-luvulla posetiiveissa ja 1800-luvulta alkaen automaattisissa kudontakoneissa, lennätinlaitteissa ja kaukokirjoittimissa. Huomattavasti tavanomaista leveämpää nauhaa käytettiin myös mekaanisissa musiikkikoneissa kuten automaattipianoissa. Tietokonekäytössä reikänauha oli melko yleinen tallennusväline vielä 1970-luvulla.

Yhdysvalloissa sanotaan reikänauhan olevan käytössä vielä strategisten tietokoneiden takavarmistuksena, koska menetelmä on immuuni pelätylle EMPille eli ilmakehässä tehdyn ydinräjähdyksen aiheuttamalle elektromagneettiselle pulssille.kenen mukaan?

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta reikäkortti.


Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta reikänauha.