Rantatyräkki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rantatyräkki
Euphorbia palustris1a.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Malpighiales
Heimo: Tyräkkikasvit Euphorbiaceae
Suku: Tyräkit Euphorbia
Laji: palustris
Kaksiosainen nimi
Euphorbia palustris
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Rantatyräkki Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Rantatyräkki Commonsissa

Rantatyräkki (Euphorbia palustris) on monivuotinen, suurikokoinen Euroopassa tavattava tyräkkikasvi. Suomessa laji on harvinainen ja rauhoitettu.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rantatyräkki kasvaa 60–120 cm korkeaksi. Paksuja varsia on useita ja niiden maitiaisneste on runsasta. Varsilehdet ovat 2–3 cm leveitä, pyöreäkärkisiä ja ehytlaitaisia. Lehdet ovat alta siniharmaita. Kasvin latvakukinto on tavallisesti viisisäteinen ja kukinnon alapuolella on useita kukallisia haaroja. Kukinnon tukilehdet ovat soikeita ja kirkkaankeltaisia. Kukan mesiäislevyt ovat pyöreähköjä ja sarvettomia. Rantatyräkki kukkii kesä-heinäkuussa.[2]

Rantatyräkki on myrkyllinen.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rantatyräkkiä tavataan lähes koko Manner-Euroopassa Espanjasta Venäjälle ja Italiasta Pohjoismaihin. Yleisimmillään se on Itä-Euroopassa Balkanilla ja Alpeilta Ukrainaan ja Keski-Venäjälle. Pohjoismaissa laji on äärirajoillaan. Sitä tavataan harvinaisena Norjan etelärannikolla, Ruotsin länsirannikolla ja Itämeren saarilla sekä Suomessa lähinnä Suomenlahden rannikolla. Rantyräkki kasvaa myös Virossa.[3] Suomessa rantatyräkin suurimmat esiintymät ovat Kymenlaaksossa. Lajia on tavattu myös Uudeltamaalta, Varsinais-Suomesta ja Keski-Pohjanmaalta.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa rantatyräkki kasvaa lähinnä kivikkoisilla ja pensaikkoisilla merenrannoilla.[2]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rantatyräkkiä viljellään jonkin verran koristekasviksi muun muassa lampien rannoille.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]