Raistlin Majere

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Raistlin Majere punaisissa Lunitarin kaavuissa.

Raistlin Majere on Margaret Weisin ja Tracy Hickmanin luomassa Dragonlance-kirjasarjassa esiintyvä fiktiivinen hahmo, joka esiintyy muun muassa Kronikat-trilogiassa (Syyshämärän Lohikäärmeet, Talviyön Lohikäärmeet ja Kevätaamun Lohikäärmeet). Hän on pääosassa Raistlinin Kronikat ja Legendat -sarjoissa.


Hahmon synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raistlin Majere on yksi Margaret Weisin ja Tracy Hickmanin luoduista hahmoista, jota he käyttivät Dungeons and Dragons-fantasiamaailmaan sijoittuvassa roolipelissä. Myöhemmin Raistlinista tuli keskeinen hahmo Weisin ja Hickmanin Dragonlance-saagassa.

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elinkaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjassa Hengen miekka kerrotaan Raistlin Majeren syntyneen ja kasvaneen Abanasinian Laaksossa. Hän oli jo lapsena vallanhaluinen ja älykäs, mutta oli syntynyt heikoksi ja sairaaksi. Hänen kaksosveljensä Caramon Majere oli sen sijaan syntynyt terveeksi ja vahvaksi. Lisäksi kaksosilla on isosiskopuoli Kitiara Uth-Matar, jonka kanssa heillä on sama äiti, Rosamun.
Raistlin aloittaa velhokoulutuksensa 6-vuotiaana arkkivelho Antimodeen suojattina.
Raistlinin ja Caramonin vanhemmat kuolevat heidän ollessa vasta 17-vuotiaita. Samaan aikaan he ystävystyvät Tanis Puolhaltian, Tasslehoff Takiaisjalan ja Flint Tulivasaran kanssa, joidan mukana he kokevat ensimmäiset seikkailunsa. Erään sellaisen matkan aikana Raistlin löytää vanhempiensa kuolemasta epäsuorasti vastuussa olevan naisen ja todistaa hänet huijariksi. Tapauksen aikana hän vastoin sääntöjä käytti mahtavaa loitsua, jota ei hänen tasoisen velhon ollut sallittua lausua. Hän sai pian tapauksen jälkeen kutsun Kokeeseen Korkeimman Taikuuden Torniin.

Korkeimman Taikuuden Tornin Koe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wayrethin Korkeimman Taikuuden Tornissa Raistlin Majere suorittaa Kokeen, jonka aikana hän tekee sopimuksen mustakaapuisen velhon Fistandantiluksen kanssa ja tappaa veljensä Caramonin illuusion, koska luuli, että hänkin osaa taikoa. Wayrethin tornin päämies Par-Salian rankaisee Raistlinin tiimalasisilmillä, joilla hän näkee kaikki asiat niin kuin aika niihin vaikuttaa, eli kuolevana. Hyvitykseksi siitä Par-Salian antaa hänelle mahtavan Magiuksen sauvan. Kokeen jälkeen hänellä on entistä huonompi kunto, äkillisesti harmaantuneet hiukset, sekä kullanhohtoinen iho. Hän ei muista mitään sotkeutumisestaan Fistandantilukseen ja ryhtyy kantamaan punaista Lunitarin kaapua.

Peitsen sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dragonlancen Kronikat-trilogiassa (Syyshämärän lohikäärmeet, Talviyön lohikäärmeet ja Kevätaamun lohikäärmeet) Raistlin ja Caramon Majere ovat mukana muiden Peitsen sankarien kanssa taistelemassa pahuutta vastaan. Kevätaamun lohikäärmeiden aikana Raistlin erkanee ystävistään lohikäärmekristallin avulla ja Fistandantiluksen kanssa tehdyn sopimuksen mukaan ryhtyy kantamaan mustaa Nuitarin kaapua. Pahuudestaan huolimatta hänellä on trilogian lopussa merkittävä rooli muiden Peitsen sankarien hengen pelastamisessa sekä pimeyden armeijan kukistamisessa.

Peitsen sodan jälkeen hän vetäytyy Palanthasin Korkeimman Taikuuden Torniin.

Kaksosten Legendat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dragonlancen Legendat -trilogiassa (Kaksosten aika, Kaksosten sota, Kaksosten koetus) Raistlinin suunnitelmiin kuuluu astua Syvyyteen ja haastaa itse Pimeyden Kuningatar Takhisis, pahuuden ja pahojen lohikäärmeiden jumalatar, ja tulla itse tämän paikalle jumalaksi. Toteuttaakseen tämän Raistlin löytää Paladinen vihityn, Crysanian, jonka avulla hän voi aukaista portin Syvyyteen. Caramon ja Kronikoista tuttu kentti Tasslehoff Takiaisjalka lähtevät estämään häntä ja onnistuvat siinä. Caramon saa Raistlinin tajuamaan, että hänen tulemisensa jumalaksi aiheuttaisi koko maailman tuhon johtuen hänen kyltymättömästä vallanhalustaan. Raistlin peruu suunnitelmansa jumalaksi tulosta ja aikoo lähteä Syvyydestä Caramonin ja Crysanian kanssa. Takhisis kuitenkin estää heitä ja viimeisillä voimillaan Raistlin sulkee Syvyyden portit kuningataren nenän edestä pelastaen näin koko maailman, mutta jääden itse Syvyyteen.

Kaaoksen sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosien ajan yleinen käsitys on, että Raistlin Majere on kuollut, kunnes Caramonin ainut elossa oleva poika Palin Majere, valkokaapuinen velho, löytää hänet jouduttuaan vahingossa Syvyyteen Palanthasin Korkeimman taikuuden tornin Raistlinin labratoriossa olevan peilin/portin kautta Kronikoiden neljännessä osassa, Kesätulen lohikäärmeet. Palin vahingoittuu Syvyydessä puolitätinsä Kitiaran vihaisen haamun terästä ja Raistlinin on autettava häntä palaamaan maailmaan. Kannettuaan Palinin takaisin entiseen laboratorioonsa Raistlin yrittää palata takaisin Syvyyteen, mutta Pimeyden kuningatar ei päästä häntä, samalla Raistlin huomaa, että häneltä on viety hänen taikavoimansa. Pienen pohdiskelun jälkeen hän päättää auttaa sodassa Kaaosta vastaan. Kaaoksen kukistuttua Raistlin palaa takaisin Syvyyteen.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Raistlin mediassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsalainen metalliyhtye Lake of Tears on tehnyt Raistlinista kappaleen Raistlin and the Rose, joka löytyy albumilta A Crimson Cosmos. Kappaleen sanoitukset kertovat muun muassa Crysaniasta ja Raistlinin suhteesta häneen.

Myös saksalainen Blind Guardian on tehnyt Raistlin-aiheisen kappaleen nimeltä The Soulforged, joka on julkaistu albumilla A Night at the Opera.

Kronikoiden Syyshämärän lohikäärmeet -kirjan pohjalta tehdyssä elokuvassa Dragonlance: Dragons of Autumn Twilight Raistlinia ääninäyttelee Kiefer Sutherland.