Puolustusmekanismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Puolustus- eli defenssimekanismit (saks. Abwehrmechanismus) ovat osa psyykkistä itsesäätelyä. Eri defenssimekanismien avulla ihminen säätelee omaa mielentilaansa ja käyttäytymistään ylläpitääkseen psyykkistä tasapainoaan. Käsite on lähtöisin psykoanalyyttisestä teoriasta, mutta se on eri muodoissa levinnyt myös uudempiin psykologian teorioihin (esimerkiksi terror management, emotion regulation, coping).

Psykoanalyysin perustaja Sigmund Freud esitteli ensimmäisenä psyykkisenä puolustuskeinona torjunnan jo vuonna 1893,[1] ja vuonna 1926 kirjassaan Esto, oire ja ahdistus hän esitti, että puolustautumisprosessi on yläkäsite, jonka alaisuuteen kuuluvat muiden muassa torjunta, projektio ja tapahtumattomaksi tekeminen.[2] — Freudin tytär Anna Freud kehitti merkittävästi puolustusmekanismin käsitettä kirjassaan Minän suojautumiskeinot (1936).

Puolustuskeinojen luokittelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Usein puolustuskeinojen käyttäminen tapahtuu tiedostamatta, henkilön pyrkiessä sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin. Anna Freudin muotoileman teorian mukaan psyykkistä uhkaa voivat aiheuttaa muun muassa superegon pelko (sisäistettyjen rajoitteiden voimakkuus), idin eli viettipohjan tarpeiden voimakkuuden pelko ja egon synteesin vaarantuminen (keskenään ristiriitaiset tarpeet). Uudempien teorioiden mukaan psyykkistä uhkaa voivat aiheuttaa esimerkiksi varhaisemmat minäkuvaan ja maailmankuvaan sopimattomat representaatiot (kognitiivis-konstruktiivinen teoria) tai ylipäänsä kognitiivisesti ristiriitaiset ja emotionaalisesti epämieluisat kokemukset.

Defenssimekanismeja ovat muun muassa kieltäminen, älyllistäminen, arvonkieltäminen (devaluoiminen), selittely (rationalisoiminen), huumori, torjunta (repressio) sekä projektio (sijoittaminen). Alun perin Anna Freud esitti listan 10 erillisestä defenssimekanismista, mutta tällä hetkellä defenssimekanismien lukumäärästä ei vallitse yksimielisyyttä. Defenssien lukumäärä ja määritelmä riippuvat teoreettisesta lähestymistavasta ja tutkimusmenetelmistä. Erilaisia defenssimekanismien mittaamiseksi tarkoitettuja menetelmiä (esimerkiksi kyselyitä, projektiivisia testejä) on kirjallisuudessa mainittu yli 50.

Usein defenssimekanismeja on luokiteltu neuroottisiin, kypsymättömiin, kehittyneisiin defenssimekanismeihin (George Eman Vaillantin esittämä luokitus). Luokitus eri defenssityyleihin on saanut jonkin verran tukea myös itsearviointikyselyihin perustuvissa faktorianalyyttisissä tutkimuksissa (mm. Bond ym., 1983). Tutkimuksissa on joskus havaittu myös rajatilaisten puolustusmekanismien tyyli. Nämä eri defenssityylit eroavat siinä miten ja millä tavoin ne vääristävät itsen, toisten ja tunteiden kokemista.

  • Neuroottisille (neurotic) defenssimekanismeille (mm. reaktionmuodostus, pseudo-altruismi) on ominaista voimakas superegon toiminta. Tilanteet havaitaan realistisesti mutta niihin liittyvä merkitys muutetaan käänteiseksi.
  • Kypsymättömille (immature) defenssimekanismeille (mm. kieltäminen, projektio, acting out) on ominaista että uhan olemassaolo kielletään tai siihen liittyvä vastuu siirretään muualle.
  • Kehittyneille (mature) defenssimekanismeille (mm. sublimaatio, huumori) on ominaista että uhkaava tilanne havaitaan realistisesti, mutta uhkaan liittyviä tunteita hallitaan kunnes uhkaava tilanne on ohi.

Puolustusmekanismit ja mielenterveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Defenssimekanismien toiminnan katsotaan kuuluvan normaaliin persoonallisuuteen. Esimerkkinä adaptiivisesta defensiivisyydestä voidaan pitää minää palvelevia vinoumia (self-serving bias). Suurella osalla terveistä ihmisistä ilmenee sellaista itseä koskevan tiedon vinoutunutta käsittelyä joka palvelee itsearvostuksen säilyttämistä. Kuitenkin esimerkiksi vakavampaa aistihavainnon tasolla tapahtuvaa kieltämistä tavataan useimmiten vain psykoottistasoisissa häiriöissä.

Psykodynaamisen teorian mukaan defenssimekanismien joustamaton tai liiallinen käyttö voi kaventaa yksilön kokemusmaailmaa ja vääristää hänen käsitystään todellisuudesta. Toisaalta defenssimekanismien liian vähäinen käyttö voi heikentää psyykkisen tasapainon säilymistä. Tutkimuksissa on yleensä havaittu kypsymättömien defenssimekanismien runsaan käytön olevan yhteydessä heikkoon psyykkiseen hyvinvointiin, kun taas kehittyneiden defenssimekanismien runsas käyttö on yhteydessä hyvään psyykkiseen hyvinvointiin. Myös joissakin psykoterapiatutkimuksissa on osoitettu defenssimekanismien käytön normalisoituvan terapian edetessä (liian vähäinen käyttö lisääntyy, liian runsas käyttö vähenee).

Defenssimekanismien vaikutuksia psyykkiseen tasapainoon on kuitenkin vaikea osoittaa, koska eri defenssimekanismeja käyttävät yksilöt eroavat jo aiemman psyykkisen kehityshistorian (ja täten lähtökohtaisesti mielenterveydenkin) osalta. Ei myöskään ole selvää onko psykoottistasoisessa kieltämisessä kyse varsinaisesta defensiivisestä toiminnasta, vai yksinkertaisemmin vain tiedonkäsittelyn häiriöstä.

Puolustusmekanismit ja hallintakeinot (coping)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Defenssimekanismin lisäksi psyykkiseen itsesäätelyyn käyttää hallintakeinoja (eli coping-keinoja) ja tunteen säätelykeinoja. Hallintakeinojen käyttöä pidetään suhteellisen tietoisena, kun taas puolustusmekanismien toimintaa pidetään tiedostamattomana ja automaattisena. Esimerkiksi lasten puolustusmekanismien käyttöä koskevassa tutkimuksessa on osoitettu, että lapset siirtyivät kehittyneempien puolustusmekanismien käyttöön kun he alkoivat ymmärtää kognitiivisen kehittymisen myötä käyttämiensä puolustusmekanismien toimintaperiaatteen (Cramer & Brilliant, 2001).

On esitetty myös että puolustusmekanismeilla pyritään suojautumaan psyykkiseltä uhkalta (esimerkiksi liian tuskallisilta tunteilta) kun taas hallintakeinot liittyisivät enemmän ulkoisen uhan säätelyyn (esimerkiksi taloudellinen ahdinko).

Ero hallinta- ja puolustusmekanismien välillä on kuitenkin liukuva, ja on mahdollista että näiden ilmiöiden taustalla vaikuttavat samat perustavammat psyykkiset prosessit.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Freud, A. (1969). Minän suojautumiskeinot. Suomentanut Kai Kaila. Helsinki: Weilin+Göös. (Alkuteos: Das Ich und die Abwehrmechanismen, 1936.)
  • Cramer, P. – Brilliant, M. A. (2001). Defense use and defense understanding in children. Journal of Personality, 69, 297–321.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Breuer, Josef – Freud, Sigmund: Tutkielmia hysteriasta, s. 14. (Studien über Hysterie, 1895.) Suomentanut Markus Lång. Helsinki: Books on Demand, 2012. ISBN 978-952-93-1322-8.
  2. Freud, Sigmund: Kirjoituksia psykoanalyysin teoriasta ja käytännöstä 1890–1938, s. 158–160. Suomentanut Markus Lång. Helsinki: Books on Demand, 2013. ISBN 978-952-286-796-4.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lindblom, Jallu (2005). Defenssimekanismien suojeleva funktio. Pro gradu -tutkielma. Psykologia. Tampere: Tampereen yliopisto. Tutkielman verkkoversio.