Powhatanit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Päällikkö Powhatan talossaan Werowocomocossa (yksityiskohta John Smithin kartasta, 1612).

Powhatanit (lausutaan myös Powatan tai Powhaten) olivat Amerikan intiaanikansa, joka eli ensimmäisten eurooppalaisten saapuessa nykyisen Virginian itäosissa. He saivat nimensä heitä 1600-luvun alussa johtaneesta Wahunsunacock-nimisestä päälliköstä, jota kutsuttiin myös päällikkö Powhatanksi. Powhatanit puhuivat itäistä Algonquianin kieltä. Powhatan-nimellä tarkoitetaan myös heidän hallitsemaansa heimoliittoa, nykyisessä Richmondissa sijainnutta Powhatanien kaupunkia sekä jokea joka tunnetaan nykyisin nimellä James River. Heimon ja siirtolaisten kohtaamisesta syntyi tarina Pocahontasista, joka oli päällikkö Wahunsunacockin tytär.[1]

Powhatanien heimoliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet tutkijat uskovat että powhataniien liitto syntyi 1570-luvulla kun kuuden eri heimon valtaan nousi päällikkö Wahunsunacock eli päällikkö Powhatan. Powhatan kuului pamunkey-heimoon, mutta myöhemmin kaikkia hänen valtansa alla olleita heimoja nimitettiin powhataneiksi. Eurooppalaisten tullessa heidän alueelleen oli liittoon liittynyt tai pakotettu yli 30 heimoa ja powhatanien hallitsemalla alueella eli luultavasti noin 10 000–15 000 henkilöä. John Smithin mukaan powhatanien alaisuudessa oli 32 heimoa ja 150 kylää jotka maksoivat veroa Powhatanille. Jokaisen pienemmän heimon johdossa oli werowance, eli heimopäällikkö jotka olivat taas Powhatanin alaisuudessa. Näillä heimopäälliköillä saattoi heilläkin olla omia alipäälliköitään, mikäli he johtivat suurta aluetta.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen eurooppalainen lähellä powhatanien maita oli espanjalainen Pedro Menendez de Aviles, joka kävi alueella vuonna 1572. Hän kohtasi matkallaan intiaaneja, mutta ei ole tiedossa oliko kyseessä powhatanit. Powhatanit saivat ensimmäisen todistettavasti kosketuksen eurooppalaisiin vuonna 1607, kun englantilaiset siirtolaiset perustivat heidän lähettyvilleen Jamestownin siirtokunnan. Powhatanit saivat eurooppalaisilta tuliaseita joita he käyttivät sodissa muita intiaanja vastaan. Tästä syystä powhatanit säilyttivät melko pitkään rauhalliset suhteet siirtolaisiin. Englantilaisten tullessa powhatanit kävivät sotaa chickahominy-heimoa vastaan[2].

Virginian intiaanikapinat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päällikkö Powhatanin kuoltua powhatanien johtoon nousi hänen veljensä Opechancanough. Välejä englantilaisten kanssa huononsivat jatkuva siirtolaisten virta, joka oli kiihtynyt entisestään heidän tuotuaan Amerikkaan tupakkaa vljeltäväksi.[1] Opechancanough hyökkäsi yllättäen englantilaisten siirtolaisten kimppuun 22. maaliskuuta 1622 jolloin noin 350 siirtolaista kuoli ja vain Jamestownin välittömässä läheisyydessä olleet asutukset säästyivät tuholta. Siirtolaiset kutsuivat hänet rauhanneuvotteluihin joissa intiaanit väijytettiin ja monet powhatanien lähettiläät kuolivat, mutta Opechancanough pääsi karkuun. Siirtolaiset aloittivat kostotoimet ja vuonna 1625 he tappoivat tuhat intiaania. Osapuolet tekivät vihdoin rauhan vuonna 1636 molempien puolien voimien loputtua. Rauhaa seurasi kahdeksan rauhan vuotta, ja se rikkoutui Opechancanoughin hyökätessä jälleen vuonna 1644. Aluksi näytti siltä että powhatanit saisivat työnnettyä siirtolaiset mereen, mutta William Berkeleyn johtamat miliisit voittivat heidät ja Opechancanough vangittiin. Hänet vietiin vankina Jamestowniin jossa tarinan mukaan häntä vartioinut vartija ampui hänet.[3] Vuonna 1646 powhatanit allekirjoittivat sopimuksen jolla powhatanit ja heidän maansa joutuivat Ison-Britannan haltuun.[1]

Nykypäivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin Virginiassa asuu noin 2 500–3 000 virallisesti rekisteröityä powhatania. Rekisteröimättömien määrä saattaa olla jopa 2–3-kertainen. Kahdella powhataneihin kuuluneella heimolla, mattaponeilla ja pamunkey-heimolla on edelleen reservaatit, jotka he saivat 1600-luvulla. Molemmat reservaatit sijaitsevat King Williamin piirikunnassa Virginian itäosassa. Powhatanin piirikunta on nimetty powhatanien mukaan, mutta se sijaitsee lähes 100 kilometriä powhatanien historiallisesta alueesta itään.

New Jerseyssä asuu sinne siirettyjen powhatanien jälkeläisiä. Heitä kutsutaan nimellä Powhatan Renape eli sananmukaisesti "Powhatan ihmiset"[4]. Powhatanin kieltä ei enää puhuta, mutta sen elvyttämiseksi on tehty yrityksiä. Ainoat lähteet kielestä ovat John Smithin ja William Stracheyn tekemät sanalistat.

Powhatanit elokuvissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Powhataneista kertovia elokuvia ovat muun muassa Walt Disneyn animaatio Pocahontas (1995) ja Terrence Malickin ohjaama The New World (2005). Powhatanit ovat arvostelleet tapaa, jolla Pocahontasin tarina on esitetty: heidän mukaansa elokuvat ovat historian vääristelyä ja ne näyttävät eurooppalaiset siirtolaiset todellista paremmassa valossa[5].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c A People and a Nation: A History of the United States, Mary Beth Norton, David M. Katzman, David W. Blight, Howard P. Chudacoff, Fredrik Logevall, Beth Bailey, Thomas G. Paterson, William M. Tuttle, Jr. ISBN 0-395-78882-X
  2. a b A Study of Virginia Indians and Jamestown: The First Century
  3. Alkuperäiset Amerikkalaiset, Markku Henriksson, ISBN 951-662-385-9
  4. The word "Renape", which means human [1], is cognate with Lenape, the name of another Algonquian-speaking tribe of what is now New Jersey and Pennsylvania.
  5. The Pocahontas Myth

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Powhatanit.