Porilainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Porilainen

Porilainen on grilliruoka, joka koostuu sämpylästä tai muusta leivästä ja sen välissä olevasta makkarapihvistä. Makkarapihvin ja leivän lisäksi porilaisessa on usein maustekastiketta ja kasviksia. Ulkomuodoltaan porilainen muistuttaa hieman hampurilaista ja nakkisämpylää.

Porilainen yhdistetään nykyään erityisesti Porin kaupunkiin, jonka eräänlaisena "perinneruokana" sitä pidetään. Porin seudulla on myös muita vastaavia grilliherkkuja, Porin Reposaaressa Porilainen tehdään silakkapihvistä ja Ulvilassa lauantaimakkarasta.

Historia [muokkaa]

Porilainen keksittiin 1950-luvulla Helsingin yliopiston Satakuntalaisen osakunnan opiskelijoiden toimesta. Sitä varten kehitettiin Porissa toimineessa Satakunnan osuusteurastamossa oma makkara, joka sai nimekseen Metsästäjä. Satakuntalainen osakunta aloitti myöhemmin porilaisten myymisen Kolmen sepän patsaan läheisyydessä sijainneella grillillään.

Alkuperäiseen porilaiseen tuli kahden paahdetun vehnäleivän väliin noin sentin paksuinen siivu Metsästäjä-makkaraa. Mausteena oli raakaa sipulia hakkeena, kurkkusalaattia sekä sinappia ja ketsuppia.

Lähde [muokkaa]