Pohjoinen agora

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pohjoinen agora
Miletoksen Pohjoisen agoran aluetta.
Miletoksen Pohjoisen agoran aluetta.
Sijainti Miletoksen arkeologinen alue, Balat, Didim, Aydın, Turkki
Koordinaatit 37°31′47″N, 27°16′47″E
Rakennustyyppi agora
Valmistumisvuosi n. 350–160 eaa.
Tyylisuunta doorilainen
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Pohjoinen agora oli antiikin aikainen agora eli tori ja kauppapaikka Miletoksessa Vähässä-Aasiassa, nykyisessä Turkissa. Se muodosti kaupungin kaupallisen keskustan.[1][2][3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoinen agora oli Miletoksen agoroista vanhin, ja sen paikka varattiin jo kaupungin jälleenrakentamisen yhteydessä klassisen kauden alussa vuonna 479 eaa. Aukiota ympäröineet rakennukset tehtiin kahdessa päävaiheessa. Agoran rakentaminen alkoi myöhäisellä klassisella kaudella noin vuonna 350 eaa. sen jälkeen, kun sen pohjoispuolelle oli rakennettu niin kutsuttu Sataman stoa eli pylväshalli. Suunnilleen samoihin aikoihin rakennettiin agoran pohjoisempi stoa. Agoran eteläisempi stoa rakennettiin hellenistisellä kaudella noin vuonna 160 eaa. Itäsivu suljettiin rakennuksilla vasta roomalaisella kaudella 100-luvulla jaa. Rakennusten ajoitus perustuu niiden tyyliin ja rakennustekniikkaan, mutta niitä ei ole voitu ajoittaa piirtokirjoitusten avulla.[1][2][3]

Rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoinen agora sijaitsi Miletoksen niemen keskellä lähellä Leijonasatamaa. Agora oli suorakulmion muotoinen ja sen koko oli noin 50 × 87,5 metriä. Aukiota reunusti kaksi L-kirjaimen muotoista yksilaivaista stoaa. Stoista toinen käsitti agoran pohjoissivun ja länsisivun pohjoisosan, ja sen pohjoissiiven pituus oli noin 50,7 metriä ja länsisiiven pituus noin 39,1 metriä. Siipien syvyys oli noin 5,9–6 metriä. Toinen stoa käsitti agoran eteläsivun ja länsisivun eteläosan, ja sen eteläsiiven pituus oli noin 58,3 metriä ja länsisiiven pituus noin 45,6 metriä. Siipien syvyys oli noin 6,9–7,1 metriä. Pohjoisstoan kummassakin siivessä oli myymälätiloja. Stoien pylväät edustivat doorilaista tyyliä.[1]

Agoran länsisivun keskellä sijaitsi pieni joonialaista tyyliä edustanut prostyyli temppeli, jossa oli pronaos ja naos, ja jonka julkisivussa oli neljä pylvästä. Agoran keskellä sijaitsi alttari. Aukion luoteisosassa sijaitsi 400-luvulla eaa. pystytetty stele, jossa oli niin kutsuttu ”Veripiirtokirjoitus”, joka tuomitsi kaupunkia Joonian kapinan aikaan hallinneet oligarkit.[1][2]

Itäsivulta agora oli alun perin avoin. Myöhemmin itäsivulle rakennettiin muuri ja sittemmin myymälätiloja.[1] Agoran lounaislaidalla sijaitsi Miletoksen Prytaneion. Agoran eteläpuolella sijaitsi puolestaan Buleuterion ja sen eteläpuolella Eteläinen agora. Agoran itäpuolelta kulki Pyhä tie, sen toisella puolella sijaitsi niin kutsuttu Joonialainen stoa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Miletus, North Market (Building) Perseus. Viitattu 4.11.2019.
  2. a b c Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”MILETOS (Balat) Turkey”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. a b c North Agora A walk through ancient Miletus. Foundation of the Hellenic World. Viitattu 4.11.2019.