Pia Ravenna

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pia Ravenna

Pia Ravenna (oik. Hjördis Sophie Tilgmann, 25. lokakuuta 1894 Helsinki19. lokakuuta 1964 Helsinki) oli suomalainen oopperalaulaja ja laulupedagogi, äänialaltaan koloratuurisopraano. Hän oli yksi Suomalaisen Oopperan tähdistä, jota kutsuttiin myös Suomen satakieleksi.

Ravenna aloitti lauluopintonsa vuonna 1910 Elin Fohström-Tallqvistin johdolla ja jatkoi opintojaan Pietarissa vuosina 1915–1917 Alma Fohströmin oppilaana sekä Milanossa vuosina 1919–1921 Frederico Corradon oppilaana. Ensikonserttinsa hän antoi vuonna 1913, ja hänen oopperadebyyttinsä oli Suomalaisessa Oopperassa vuonna 1917 Sevillan parturin Rosinan roolissa.

Ravenna lähti 1920-luvun vaihteessa ulkomaille luomaan kansainvälistä uraa. Hän esiintyi muun muassa Egyptissä pitkällä kiertueella italialaisen oopperaseurueen mukana ja sen jälkeen eri puolilla Eurooppaa konserttikiertueilla ja monien oopperatalojen vierailijana. Suomalaiseen oopperaan hän palasi vuonna 1928, jossa hänen kiinnityksensä kesti vuoteen 1940 saakka. Laulunopettajana Ravenna toimi sekä vuonna 1938 puolisonsa kanssa Helsinkiin perustamassaan yksityisessä laulukoulussa (Studio Ravenna-Costa) että Helsingin Kansankonservatoriossa. Jäähyväiskonserttinsa Ravenna piti syksyllä 1951.

Uransa aikana Ravenna esiintyi omien laskujensa mukaan yhteensä noin 800 oopperanäytöksessä ja konsertissa, joista kumpiakin oli suunnilleen sama määrä. Hän myös levytti sekä ooppera-aarioita että yksin- ja kansanlauluja. Levytyksensä hän teki vuosina 1924–1929 Berliinissä. Lisäksi hänen lukuisat radioesiintymisensä tekivät häntä suuren yleisön keskuudessa tunnetuksi.

Ravennan puoliso oli vuosina 1924–1950 laulaja Alessio Costa (oik. Konstantin Alexandroff).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]